Helsingin Kirjamessut + Varjokirjamessut 2015: Sunnuntai

Pekka Kytömäki: Ei talvikunnossapitoa
Pekka Kytömäki: Ei talvikunnossapitoa

Tänään on ollut väsynyt päivä. Päivystin aluksi tunnin taas kirjabloggaajien pisteellä. Kirjoitan tätä blogia aika pitkälti omaksi ilokseni, joten oli ihmeellistä, kun messujen aikana minulle tultiin kertomaan, että blogia on tullut luettua ja että minulla on semihyvä kirjamaku. Olen imarreltu.

20151025_124031
Tässä kohtaa ei ollut edes paha ruuhka.

Kävin tekemässä muutamat ostokset idiootti-kustantamolta, jonka jälkeen suuntasin tarkastamaan Rauhanasemalla sijaitseneet anarkistiset ilmaiset Varjokirjamessut. Varjokirjamessuilla oli kuhinaa, vaikka tila olikin tiivis. Esillä oli muun muassa aseistakieltäytyjiä, zinejä, oikeutta eläimille jne.

Laura Gustafsson & Terike Haapoja: History According to Cattle (Into, 2015)
Laura Gustafsson & Terike Haapoja: History According to Cattle (Into, 2015)

Satuin paikalle juuri erään kirjaesittelyn aikaan. En kuitenkaan jäänyt pitkäksi aikaa kuuntelemaan, koska oli niin väsynyt olo ja halusin pois ihmispaljoudesta. Varjokirjamessuilla oli vaihtoehtokirjallisuudeen lisäksi esiintynyt lauantaina myös Katja Kettu. Hienoa, että tälläinen erilainen tapahtuma on järjestetty

Messujen kirjasaalis
Messujen kirjasaalis

Nyt loppuvat messut minun osaltani ja vetäydyn junaan ja sitä kautta kotiin lukemaan saalistani. Kiitos kaikille ihanille ihmisille, joita pääsin näkemään tällä reissulla ❤

Helsingin Kirjamessut 2015: Lauantai

Ainoa kuvani bloggaajabrunssilta D:
Ainoa kuvani bloggaajabrunssilta D:

Kolmas messupäivä alkoi yhdeksän maissa bloggaajabrunssilla. Olin niin kirjailijoiden pauloissa, etten tajunnut räpsiä kuvia ennen kuin Katja Kettu tuli paikalle kertomaan Yöperhosen taustoista. Pahoitteluni, nyt saatte lukea pelkkää tekstiä.

Blooggabrunssilla olin jo viime vuonna. Kirjoitin siitä Nörttityttöihin (täällä). Tänä vuonna kirjailijoita oli brunssilla jopa kahdeksan, joten aikaa ei riittänyt vapaaseen jutusteluun, signeeraukseen ja kuvien räpsimiseen niin paljoa. Siitäkin syystä koitin kirjoittaa muistiinpanoja kynä sauhuten. Katja Kettua ja Mihail Siskiniä lukuunottamatta kaikki muut olivat esikoiskirjailijoita.

Ensimmäisenä Ella Kanninen haastatteli Simo Hiltusta, jonka esikoiskirja Lampaanvaatteissa on kirja rikollisuudesta ja pahuudesta. Hiltunen on itse toimittaja ja kertoi, että hänen mielestään pahuutta on eri asteista muun muassa puuttumatta jättäminen. Kirjaansa Hiltunen oli työstänyt vuosia. Käsikirjoitus oli kolmas. Kirjan mennessä läpi hän oli ollut ajamassa autolla, joutui pysäyttämään tien sivuun. Reaktio oli välitön: hän huusi äänensä käheäksi ja kädet tärisivät vartin.

Roope Sarvilinnan kirjassa Kateissa on Juntunen ja Höntynen, veljekset, joista toinen katoaa. Sarvilinnan mukaan kyseessä on tarina veljesrakkaudesta.

Vuokka Sajanniemen Pedot -kirja on yksi Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaista. Kirjoittamisprosessi oli Sajaniemen mukaan syvä, jonka jälkeen kaikki sen jälkeen on tuntunut pinnalliselta. Hän oli aloittanut kirjan kirjoittamisen junassa matkalla kotikonnuilleen Helsingistä Joensuuhun. Hän kirjoitti ranskalaisilla viivoilla tunnelmia ja asioita, jotka sitten loppujen lopuksi päätyivät kirjaan. Kirjassa esiintyykin itä-raja, sudet ja ortodoksisuus.

Saara Turunen on myös ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Hänen kirjassaan Rakkauden Hirviö on traaginen tarina, joka Kannisen mukaan saa lukijan nauramaan. Kirjan kirjoittamisprosessi oli hidas. Hänellä oli aloittaessaan ollut tiedossa tarinan alku ja loppu, mutta keskiosa muotoutui prosessin aikana.

Kaisa Haatasen kirjassa Meikkipussi pohjalta on kustannustoimittaja, joka listaa elämänsä aakkosia. Haatanen nauraakin kirjansa olevan ohuempi, koska siinä on kuitenkin niin painavaa sanottavaa. Haatasen mukaan 49-vuotiaille ei ole omaa Brigdet Jonesia, joten hän halusi kirjoittaa sellaisen. Lukijakunnan ikähaitari kuitenkin yllätti hänet.

Erkka Mykkäsen Kolme maailmanloppua on novellikokoelma, jonka voi lukea makustelemalla tai nopeasti. Mykkänen itse pitää enemmän absurdeista tarinoista kuin realismista. Hänen mukaansa ne koskettavat häntä enemmän.

Inga Röningin Hippiäisen olen arvostellut aiemmin Kirjavinkkeihin (täällä!). Kirjan päähenkilö Kreeta pamahtaa paksuksi. Kirjan alussa hän on pinnallinen uraihminen, mutta raskauden edetessä hän kohtaa kipupisteensä.

Jussi Seppäsen Kymmenottelu on urheilusta realistisen kuvan antava kirja. Seppänen toivookin, että kirjan lukisivat nekin, jotka eivät normaalisti lue urheilusta. Seppänen tykkää kirjoittaa onnistujien sijaan epäonnistumisista.

Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, brunssille piipahti myös Katja Kettu, joka keskittyi kertomaan uutuuskirjastaan Yöperhosesta. Eräs bloggaaja oli lukenut tarinaa veijaritarinana. Kettu totesikin, että sitä on luettu niin historiallisena fiktiona kuin maagisena realisminakin.

Idea Yöperhosesta oli tullut jo esikoiskirjan Surujenkerääjän ilmestyttyä Ketun asuessa vielä Turussa. Hänen kämppiksensä oli kansatieteilijä (ilman ännää, muistuttaa allekirjoittanut kansatieteilijä!), joka kävi tekemässä kenttätöitä suomalai-ugrilaisen sukulaiskansamme marilaisten parissa. Kettu halusikin kertoa tarinan vallan ja kielen suhteesta. Toisin kuin monilla muilla suomensukuisten kielten puhujilla, suomea puhuvilla on oikeus käyttää kieltämme.

Kettu kertoi käyneensä intiaanireservaateissa ja kiinnostuneensa saamelaisista ja vähemmistöistä. Myös mikrohistoria kiinnostaa. Ketun isoisä oli loikannut Neuvostoliittoon, joutunut sotaleirille ja yrittänyt Suomeen palattuaan palata kommunismin ihmemaahan. Reissulla oli kuitenkin hevosen jalka katkennut ja lapsia ja isoisää kantanut reki oli jäänyt Suomeen. Kettu pohtikin, olisiko häntä ollut olemassa, mikäli isoisä olisi päässyt takaisin Neuvostoliittoon.

Kettu kertoi, että hänestä on tehnyt kirjailijan sinnikkyys. On kirjoitettava uskoen, että joku haluaa lukea hänen tekstejään. Rovaniemellä asuessaan hän oli käynyt ammatinvalinnanohjaajalla. Kirjailijahaaveet oli tyrmätty. Sen sijaan kirjoittamisesta pitävälle naiselle oli suositeltu sihteerin uraa.

Yöperhonen on saanut hyvän vastaanoton. Sen käännösoikeudet on myyty yhdeksään maahan ja se on saanut hyvää palautetta suomalaiugrilaisilta. Seuraavaksi Yöperhosesta on tulossa näytelmä. Kettu aikoo julkaista myös Fintiaani-kirjan, joka kertoo Amerikansuomalaisten ja intiaanien jälkeläisistä.

Brunssille tuli myös venäläinen kirjailija Mihail Siskin, jolta on suomettu kaksi teosta: Sinun kirjeesi (2012) ja Neidon hius (2015). En jäänyt kuitenkaan kuuntelemaan Siskiniä, sillä minun oli syöksyttävä päivystämään bloggaajapisteelle.

Hanna Hällsten kertoo esikoiskirjastaan Mangojen aika.
Hanna Hällsten kertoo esikoiskirjastaan Mangojen aika.

Päivystysvuoroni jälkeen kuuntelin Louhi-lavalla, kun Kirjakallion oppilaat haastattelivat Hanna Hällsteniä hänen esikoiskirjastaan Mangojen aika. Hällsten on kirjoittamista Oriveden opistossa opiskellut sosionomi. Mangojen aika  kertoo afrikkalaisesta Davidistä, joka ei sopeudu Suomeen.

Hällsten kertoi lähettäneensä käsikirjoituksen muutamaan kustantamoon. Robustos oli valmis tekemään kustannussopimuksen, kunhan käsikirjoitusta vielä hiottaisiin. Hällstenin Afrikan kuvaus on haastattelijoiden mukaan hyvää, vaikkei Hällsten ole käynytkään Afrikassa. Hällsten kertoo ettei ole tehnyt ollenkaan taustatyötä vain kirjoitti tarkastamatta faktoja.

Kokkaava perhe on iloinen perhe?
Kokkaava perhe on iloinen perhe?

Nälkäisenä siirryin ruokamessujen puolelle. Näytöskeittiössä esiteltiin Apukokki maailmalla-kirjaa. Harri Syrjänen juonsi ja kirjan koonnut perhe, johon kuului Miikka Järvinen, Maija Koski sekä Vilho ja Pihla, kokkasivat pasta alfredoa ja mozzarella-kirsikkatomaattitikkuja.

Perhe asui vuoden Kaliforniassa ja tekivät keittokirjan, jonka reseptit ovat tehty lasten kanssa kokattaviksi. Reseptin vaiheet on jaoteltu lasten, aikuisten ja yhteisiin tehtäviin. Kirjassa on sekä amerikkalaisia että etnisiä ruokia. Kokkaillessaan Syrjänen kertoi pastasta ja perhe kertoi kokemuksiaan Amerikassa vietetystä vuodesta.

Näytöksestä jäi mieleen, että lasten kanssa kannattaa kokata, jottei lapsille jää arkuutta ruoanlaittoon. Lapsista ei myöskään tule nirsoja, kun he tietävät, mistä ruoka tulee.  Syrjänen myös muistuttaa, ettei keittokirjaa tulisi lukea kuin piru Raamattua: raaka-aineita voi vaihdella oman mieltymyksensä mukaan ja luovuutta saa käyttää.

Kaunis Mari Jungstedt
Kaunis Mari Jungstedt

En lue paljoa dekkareita, mutta silloin kun luen, luen kaimani Mari Jungstedtin Gotlantiin sijoittuvaa dekkarisarjaa. Nyt on Jungstedt on aloittanut Kanarian saarille sijoittuvan sarjan, jota hän kirjoittaa norjalaisen sulhasensa, Ruben Eliassenin, kanssa.

Eliasson ja Jungstedt tapasivat Kanarialla ja keskustelivat ensimmäisellä yhteisellä lounaallaan kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta. He nauravat, että luulisi, että kirjan luulisi syntyvän nopeammin kahden kirjailijan voimin. Heillä oli kirjoittaessa post it lapuilla tarinan runko ja he mailailivat edestakaisin toisilleen kirjanlukuja. Jungstedt kirjoittaa ruotsiksi ja Eliasson norjaksi, joten Jungstedt joutui vielä kääntämään tekstin kokonaan ruotsiksi ennen kustantajalle lähettämistä.

Kirja on saamassa jatkoa pian. Päähenkilöinä ovat ”tyypillinen ruotsalaisnainen ja norjalaismies”.

Miesvoittoinen paneeli puhui sähkökirjasta.
Miesvoittoinen paneeli puhui sähkökirjasta.

Viimeisenä päivän ohjelmanani oli paneelikeskustelu, jossa pohdittiin, onko sähkökirjojen tilauspalvelu ratkaisu kirja-alan ahdinkoon. Panelisteina olivat kirjailija/toimittaja Karo Hämäläinen, Myllylahti kustantamon toimistusjohtaja Lassi Junkkari, opettaja ja Image-lehden bloggaaja Vesa Linja-Aho,  kuntantamo Kosmoksen toimitusjohtaja ja bloggaaja Mikko Aarno sekä Fabulan edustajana Aleksi Randell. Paneelin teemoina oli e-kirjan historia, tulevaisuuden kysymykset, yleisön kysymykset ja raha.

Suomessa e-kirjat eivät ole lyöneet läpi, kuten englanninkielisissä maissa. Linja-Aho toteaa, että ulkomainen tietokirja on helppo ostaa Amzonista. Amazon tarjoaakin laite + tuote paketteja. Hämäläinen toteaa, että Suomessa on lähinnä e-kirjoina suomalaista kaunokirjallisuutta, mutta muut e-kirjat eivät näy markkinoilla Amazonin takia. Suomalaisten e-kirjojen lukua on vaikea mitata juuri, koska osa käyttää ulkomaalaisia palveluita. Kotimaisia palveluntarjoajia pitäisi tulla enemmän.

Suomalaisia e-kirja markkinoita on hallinnut Elisan e-kirja, mutta sieltä ostetaan tuote kerrallaan. Elisa toimii myös hyvin kampanjavetoisesti esimerkiksi tabletin ostaja saattaa saada muutaman e-kirjan kaupan päälle tai e-kirja kauppaa hyödynnetään, kun siellä on tarjouksia.

Nyt ihmisillä on tablettilaite hallussa, enää heidät olisi saatava e-kirjojen käyttäjiksi. Linja-Ahon mielestä monien e-kirja palveluiden ongelmana on, että tuotetarjontaa kyllä on, mutta suurin osa on jotain ”nevehööd”-kirjailijoita.

Ennen internetiä kirjoja myytiin paljon, kun tieto oli pakko hakea kirjoista. Tietyt asiat ovat edelleen vain kirjan manuaalisessa formaatissa. Mikko Aarne kertoo, että hänen aiemmin lanseeraamastaan e-kirjapalvelusta oltiin innoissaan, mutta silti se ei ottanut tuulta alleen. Ihmisten on helpompi hyväksyä 20-30€:n hinta manuaaliselle kirjalle toisin kuin 10€:n hinta e-kirjalle. Pohdinnan alle jääkin, voiko e-kirja nousta Fabulan kuukausimaksuisen periaatteen myötä.

Kuukausiveloitteisen kirjapalvelun vahvuutena on, ettei kirjaa tule ostettua sikana säkissä, vaihtaa kirjaa, jollei nappa eikä kirjaa tarvitse lähteä hakemaan kirjastoon tai kirjakauppaan.

Panelistit pohtivat myös muuttuuko lukemis- ja tekstintuottamiskulttuuri, jos e-kirjat yleistyvät. E-kirjoja lukiessa lukeminen on pirstaleisempaa. Ideoitiin eri formaattien sekoittumista. Nykyään on myös Whatpad-tyylistä kirjoittamista, jossa kirjoitetaan kirjaa luku kerrallan ja jatketaan, mikäli se myy.

Lopuksi panelistit pohtivat e-kirjaa taloudelliselta kannalta. Suomessa e-kirjan ongelmana on ALV. Fabula taas maksaa kustantajalle könttäsumman, josta kustantaja maksaa kirjailijalle. Mutta voiko Fabulalle käydä, kuten Spotifylle? Digitalisaatio tekee suosion näkyväksi, kuten kävi Spotifyn kohdalla ja artitstit alkoivat vaatia enemmän rahaa. Kirjailijat uusivat sopimuksen uusien painosten myötä, mutta sähkökirjasta ei uusia painoksia tarvita.

Hiukan turnausväsymystä on ilmassa. Katsotaan jaksanko vielä sunnuntain kokonaan.

Helsingin kirjamessut 2015: Perjantai

Susan Abulhawa
Susan Abulhawa

Toinen messupäiväni alkoi kirjailijatapaamisella amerikanpalestiinalaisen Susan Abulhawan kanssa. Abulhawalta on aiemmin ilmestynyt kirja Jemenin aamut. Aiemmassa elämässään hän oli biologi, kunnes alkoi kirjoittaa poliittisia kommentaareja.

Abulhawan vanhemmat ovat palestiinan pakolaisia. Yhdysvaltoihin Abulhawa muutti ollessaan 13. Abulhawa kertoo, ettei hänen tyttärensä puhu paljoa arabiaa, mutta on iän myötä alkanut arvostaa juuriaan.

Abulhawan toinen suomennettu teos Sininen välissä taivaan ja veden kertoo useamman sukupolven palestiinalaisten naisten kohtaloista. Yksi hahmoista perustuu kuulema Abulhawan nuoruuden kokemuksiiin. Abulhawa kertoikin kyseisen hahmon kirjoittamisen olleen varsinainen katharsis.

Abulhawa arvosteli hiukan länsimaisten kapeaa mielikuvaa muslimimaista, vaikka kulttuurista kuin kulttuurista löytyy kaikenlaisten ihmisten kirjo. Kirjoittaessaan uutuuskirjaansa Abulhawan ei ollut tarkoitus rikkoa streotypioita, vaan teki sen tahtomattaan.  Abulhawa kertoo olevansa huono suunnittelemaan eikä hänellä ole kirjoitustyön alussa valmista konseptia tai tarinaa, vaan se muotoutuu kirjoitustyön edetesssä. Alunperin tarinan oli tarkoitus kertoa Khaled-nimisestä pojasta. Abulhawa huomasikin kirjoittaessaan tarinan muotoutuvan naisista Khaledin ympärillä.

Vaikkei kirjan ole tarkoitus olla poliittinen, siinä on poliittiikkaa pakosta tapahtumien sijoittuessa Gazaan. Abulhawa toteaakin, että hänen taustansa vuoksi kaikki, mitä hän kirjoittaa tulkitaan poliittiseksi. ”Literature is so much bigger than politics,” Abulhawa sanoo. Tarina kertoo ihmisistä, jotka vain sattuvat asumaan Gazassa.

Haastattelija kysyi Abulhawalta mielipidettä Palestiinan tilanteeseen. Abulhawan mielestä ketään ei saisi sortaa ja ihmisten tulisi olla tasa-arvoisia. Tällä hetkellä suurin osa palestiinalaisista elää pakolaisleirillä. Abulhawa itse ei enää saa edes turistiviisumia Israelin poliittisen työnsä vuoksi.

Kirjoittamisen lisäksi Abulhawa on kerännyt rahaa perustaakseen leikkipuistoja palestiinalaisille lapsille. Palestiinalaiset lapset joutuvat leikkimään vaaralllisissa paikoissa. Abulhawan mukaan 96% palestiinalaisista lapsista kärsii posttraumaattisen stressin oireista.

Kirjoittaessaan Abulhawa ei ajattele kustantajaa tai lukijoita. Hän on kuitenkin saanut kirjoistaan enimmäkseen positiivista palautetta. Goodreadsissa tosin eräs muslimimies oli kirjoittanut uutuuskirjan loukkaavan häntä siinä esiiintyvän aviorikosten ja raiskausten takia. Abulhawa sanookin, että kirjallisuus antaa meille mahdollisuuden tarkastella uhriutta, pyhimyksiä ja hirviöitä.

Abuhawan tilaisuuden jälkeen pyörin jonkin aikaa messuhallissa Hyllytontun höpinöitä-blogin Tiinan kanssa. Koimme kirjamessueuforiaa, otimme selfietä ja mietimme, mitä viedä kotiinviemisiksi.

Antti Tuomainen, Tua Harno ja Pasi Pekkola.
Antti Tuomainen, Tua Harno ja Pasi Pekkola.

Seuraavaksi oli luvassa toinen kirjailijatapaaminen, jossa Antti Tuomainen, Tua Harno ja Pasi Pekkola kertoivat uutuuskirjoistaan.

Pekkolan toinen teos, Lohikäärmeen värit, kertoo selviytymistarinan kiinalaisesta naisesta, joka rakastuu köyhään mieheen, lähtee Suomeen turvallisemman elämän perässä, mutta palaakin Kiinaan rakastettunsa luokse. Rinnalla kulkee tarina naisen Suomeen jääneestä pojasta, joka lähtee Kiinaan selvittämään juuriaan ja äitinsä kohtaloa.

Pekkola kertoo asuneensa Kiinassa kolme vuotta. Jo saadessaan tietää Kiinaan muutosta, hän alkoi lukea Kiinan historiasta ymmärtääkseen kiinalaisia. Pekkola ei oppinut Kiinassa asuessaan kieltä, koska työskentely oli niin intensiivistä. Hän haastatteli kirjaa varten kulttuurivallankumouksen kokeneita kiinalaisia tulkin välityksellä Kiinassa. Suomessa hän haastatteli kulttuurivallankumousta paenneita kiinalaisia. Hän tunsi, että haastatelluilla oli vahva tarve puhua kokemuksistaan, vaikkeivat kaikki puhuneetkaan suoraan.

Pekkola kertoi, että ensimmäisen kirjan kirjoittaminen oli haave. Toiseen kirjaan idea syntyi orpokodissa Suzhoussa, joka sijaitsee Shanghain lähellä. Kiinassa on tyttölapsilla ollut vuosikymmeniä huonommat olot kuin poikalapsilla. Nykyään Kiinassa on miehiä 24 miljoonaa enemmän kuin naisia. Tämä tieto sai Pekkolan pohtimaan tyttöjen kohtaloa.

Prostituutio on Kiinassa kiellettyä, mutta silti siellä on noin 6 miljoonaa prostituoitua. Liike-elämässä korruption lisäksi on yleistä viihdyttää asiakkaita viemällä heidät tyttöbaareihin. Niissä työskentelee maaseudulta kotoisin olevia tyttöjä. Tytöt ovat lähteneet kaupunkiin paremman elämän toivossa.  Aluksi he ovat saattaneet työskennellä tehtaassa. Tyttöbaarissa kuitenkin ansaitsee paremmin ja tehtaassa on rankat olot. Heidän kokemuksia Pekkola kävi keräämässä. Tulkkia ei tarvittu, koska tyttöbaareissa työskentelevät tytöt oppivat työssään englantia.

Tua Harnon toinen romaani Oranssi maa kertoo 30-vuotiaasta Sannasta, joka on työtön, eronnut ja raskaana. Sanna joutuu muuttamaan takaisin äitinsä luo. Sannan isä tarjoaa Sannalle graduun kaivosaihetta, johon Sanna tarttuu. Australiassa, jossa kyseinen kaivos sijaitsee, on antropologi, joka järjestää retriittejä. Sanna päättää osallistua, jotta saisi elämänsä kuntoon ennen lapsen syntymää.

Harno oli kirjoittanut esikoiskirjansa jälkeen elokuvakäsikirjoituksen (Ollaan vapaita 2015) ja saanut lapsen. Harnon mukaan ensimmäinen kirja on helppo kirjoittaa, kun sen voi ”tehdä salassa” ilman paineita. Esikoisteoksestaan hän oli saanut paljon hyvää palautetta ja pelkäsi, että pettäisi lukijat toisen kirjan ollessa erilainen.

Harnon ensimmäinen kirja sijoittuu Amerikkaan ja häneltä kysyttiinkin, kokeeko hän olevansa maailmankansalainen. Harno kertoi, ettei koe olevansa kirjailija, joka pystyisi kirjoittamaan työhuoneestaan käsin. Hän viittaa Mika Waltariin, joka ei koskaan käynyt Egyptissä. Harno sen sijaan kokee, että hänen olisi tunnettava paikat, joista hän kirjoittaa.

Harno kertoo ajaneensa Australian läpi, jolloin hän pysähtyi kaivoskaupunkiin, jossa oli vahvat western-fibat ja tunne, että jokin olisi vialla.

Antti Tuomisen Kaivos-kirja on hänen viides teoksensa. Pari vuotta sitten Tuominen oli saanut idean kirjoittaa isän ja pojan suhteesta. Kirjassa isä on ollut poissa 30 vuotta ja palaa yllättäen hiukan päälle kolmikymppisen pojan elämään. Jännite on eittämättä suuri. Vaikka viitekehyksenä on kaivos, on kirja ennen kaikkea tarina ihmisistä. Molemmilla on kirjassa elämä pelissä. Tuominen toteaakin, että vaikka kaikki hänen kirjansa vaikuttavat päällisin puolin erilaisilta, on niiden punaisen lankana rakkaus.

Kaikki kolme kirjailijaa toteavat, että on vaikea erottaa taustatyön tekemistä muusta elämästä. Idea voi tulla mistä vain. Tuominen kiitteleekin, että kirjoittajan työssä saa olla todella kiinnostunut jostain asiasta intohimoisesti vuoden päivät, kunnes kirjan julkaisun jälkeen siihen ei tarvitse enää uhrata aikaa. Harno nauraakin, että on vaikea vastata kysymykseen ”mistä kirjoittaa seuraavaksi”, kun kiinnostuksen kohteet ovat niin vaihtuvia.

20151023_163844

Kirjailijatapaamisen jälkeen menin pyörähtämään yläkerrassa ruokamessujen puolella, muttei se puoli innostanut minua yhtä paljon kuin kirjamessujen puoli. Palattuani kirjamessuille, pyörin päämäärättömästi messualueella kirjaeuforiassa. Menin tutustumaan Fabulan pisteelle, josta olin lukenut Vesan linja-blogista (täältä). Olin ladannut jo Fabulan itselleni ja aloittanut lukemaan Yksin Marssissa-kirjaa. Minulle vinkattiinkin Fabulan pisteellä, että pian alkaisi Fabulan pressitilaisuus. Kiirehdin sinne. Siitä tuleekin oma postauksensa!

Antti J. Jokinen, Katja Kettu ja Kalle Kinnunen.
Antti J. Jokinen, Katja Kettu ja Kalle Kinnunen.

Päivän viimeisenä ohjelmanumerona kävin katsomassa, kun Kätilö-elokuvan ohjaaja Antti J. Jokinen ja Katja Kettu olivat Kalle Kinnusen haastateltavina. Antti J. Jokinen kertoi, että kirjassa häntä kiinnosti rakkaus-tarina ja radikaalit ihmiset. Kettu kertoi, että hänen oli vaikea päästää irti kirjastaan. Kuitenkin hän paljasti yhden suurimmista unelmistaan toteutuneen, kun hänen kirjastaan tehtiin elokuva. ”Antti voi tehdä asiat isosti,” hän kehui.

Jokisen mielestä elokuvan teon prosessia mystifioidaan. Hänen mielestään, vaikka hän muutti elokuvan juonta, tarinan sielu jäi elokuvaan. Jokinen toteaa kuitenkin, ettei elokuvaa voi verrata kirjaan, koska kirjat voittavat elokuvan intellektuellisella tasolla.

Kettu kertoo olleensa asennoitunut siihen, ettei elokuva ole hänen hallittavissaan. Kettu kertoo nähneensä elokuvan pressinäytöksessä aamulla kello yhdeksän hermoiltuaan ensin koko yön elokuvaa. Loppujen lopuksi hän ei kehdannut lähteä teatterista, koska oli itkenyt liikutuksesta niin paljon.

Kettu kertoi olleensa iloinen, että kiinnostus kirjaan on elänyt pidempään kuin syksystä jouluun. Mikä minua ärsytti elokuvassa, oli kolttatyttö Mashan pois jättäminen. Kettu kuitenkin kertoo, että hänen mielestään se vei pois groteskiutta tarinasta.

Minun mielipiteeni elokuvasta voi lukea täältä.  

Vaikka nyt oli vasta toinen messupäivä tunnen jo suurta väsymystä. Katsotaan kuinka paljon jaksan heilua messuilla seuraavat kaksi päivää…

Helsingin kirjamessut 2015: Torstai

file-54fe9dcdf041f

Mitä jos näkisit ihmisistä asioita, joita he eivät itsekään halua nähdä?

Mosaiikkitaiteilija Monalla on hallitsemattomia aistimuksia toisista ihmisistä. Kun Monaa huijannut puuseppä löytyy kuolleena, Mona alkaa pelätä että on saattanut itse tappaa miehen.

Näin kuvaillaan Katariina Sourin Musta Mandala-trilogian aloittavaa Valkoinen varjo-kirjaa, jonka lukupiirissä tänään kävin.

Kiirehdin Helsingin kirjamessuille suoraan töistä. Tänään ehdin käydä vain heittämässä pakaasit narikkaan, hakea kahvin ja syöksyä lukupiiriin.

Olin pelännyt kovasti, että minun roolini lukupiirissä olisi huomattavankin suuri. Onneksi Kirsin book club ja varsinkin itse Kirsi pitivät ohjia käsissään. Itse esitin vain muutamia kommentteja, mainostin blogiani ja tein muistiinpanoja.

Kirsi lukee pätkän Valkoisesta Varjosta.
Kirsi lukee pätkän Valkoisesta Varjosta.

Kirsin Book club sai alkunsa viisi vuotta sitten, kun Kirsi toivoi 50-vuotislahjakseen lukupiiriä. 15 ystävää lähti mukaan ja niin he ovat kokoontuneet kerran kuussa (paitsi heinäkuussa!) keskustellakseen yhdessä valitusta kirjasta. Yhdessä on luettu suunnilleen 60 kirjaa, käyty teatterissa ja leffassa. Kirsin book club-blogi on ollut olemassa vuoden päivät.

Kirjamessuilla lukupiiri konsepti on ollut kolmisen vuotta. Se tuo harvinaislaatuisen mahdollisuuden kirjailijalle ja lukijoille kohdata ja keskustella kirjoista. Se tuo uutta syvyyttä teoksiin.

Kustantajan edustaja esitteli lukupiirin aluksi kirjailija Katariina Sourin. Souri on ollut koko kirjailijan uransa Tammella. Souri nauroikin, ettei ole vaihtanut kustantajaa vaan miehiä. Minä ja Morrison-kirja ilmestyi vuonna 1999 ja kolme vuotta myöhemmin siitä tehtiin elokuva. Minä ja Morrisonin jälkeen Sourilta on ilmestynyt miltei joka toinen vuosi kirja. Souri on käsikirjoittanut muun muassa tv-sarjoja Shampanjaa ja vaahtokarkkeja ja Tähtitehdas.

Kustantajan mukaan Kaleva oli arvostelussaan luokitellut Valkoisen varjon romanttiseksi naistekirjahybridiksi. Sourin mielestä viihdekirja on positiivinen määritelmä. Sen sijaan pinnalliseksi hän ei halunnut kirjaansa luokiteltavaksi. ”Minulla se on enemmän mystinen rikoskirja kuin dekkari,” Souri totesi.

Kirsin Book club oli tehnyt omat mandalansa.
Kirsin Book club oli tehnyt omat mandalansa.

Souri kertoo olleensa pitkään kiinnostunut psykologiasta. Freud on hänelle liian seksuaalinen. Kirjassa Mona näkee muiden ihmisten sisimpään katsomalla heidän tekemiään mandaloita. Souri kertookin Jungin laittaneen potilaansa tekemään mandaloita päästäkseen käsiksi sisimpäänsä ja rentoutuakseen. Jung kiinnostaa Souria, koska häntä vetää puoleensa persoon varjot. ”Ajatus varjon näkemisestä yhdistyi rikoksen syvempiin motivaatioihin,” Sourin mielestä siis raha ei ole tarpeeksi hyvä syy murhaan, vaan syyt ovat syvemmällä.  Souri tekee mosaiikkimandaloita, aivan kuten Mona kirjassa, ja totesi luonnonmateriaalin tuntuvan hyvältä käsissä. Kirsikin totesi, että värittäessään mandalaansa hän tunsi johdatusta ja rauhaa.

Kirsi totesi, että kirjassa on todella monella sivulla symbolismia, jota ei pakosta ymmärrä. Kirja on kuitenkin niin juonivetoinen, että siitä voi nauttia hyvin symboliikasta ymmärtämättä.

Souri paljasti, että hänen selässään on keskeneräinen eläintatuointi, jossa on muun muassa peura. Katsoessaan tatuointia peilistä, hän muisti lapsuudenkodissaan olleen täytetyn peuran pään. Myös kirjassa esiintyy peura Monan unissa. Mona myös tekee peura-mosaiikkityötä. Souri näkee peuran herkkävaistoisena olentona, joka symboloi kirjassa Monan yliluonnollisia kykyjä. Tosin Souri toteaa, että suuri osa kirjan tapahtumista on järjellä seliltettävissä, vaikka vaikuttavatkin yliluonnollisilta. Esimerkiksi (SPOILER ALERT) Ronin vedeksi sulaminen on selitettävissä aivokemiaan vaikuttaneilla lääkkeillä.

Toinen mielenkiintoinen sattuma oli, kun vielä kirjan kirjoitusvaiheessa Souria pyydettiin pitämään mosaiikkimandalakurssia saaressa. Aikataulullisten syiden takia se ei onnistunut. Kirjassa kaikki eivät palaa saarelta, miten olisi käynyt elävässä elämässä?

Souri signeerasi kirjani.
Souri signeerasi kirjani.

Itseäni häiritsi läpi kirjan pilkkuvirheet ja muutamat lyöntivirheet. Souri kertookin, että on ihan onneton pilkkusäännöissä. Edellinen kustannustoimittaja oli vitsaillut, että Souri voisi jättää kaikki pilkut pois ja hän voisi lisätä pilkut kustannusvaiheessa.

Souri kertoo kiinnittäneensä eniten huomiota päähenkilöiden luomiseen, kun sivuhenkilöt oli luotu suuripiirteisimmin. Kirjan ensimmäinen puolisko matelee, kun loppuosa juoksee hengästyttävää tahtia. Olisin suonut enemmän sivuja saarten tapahtumille, jotta tahtia olisi voitu hidastaa. Souri kertookin kirjoitusprosessinsa olleen hyvin intuitiivinen – ja sen kyllä huomaa.

Kirsi sanoo hänelle olleen käänteentekevä kohta kirjassa, kun Roni ajoi partansa. Sen jälkeen kirjan tahti muuttui.

Lukupiirissä pohdittiin myös sitä, miksi kaikki kirjan hahmot tuntuivat erikoisilta. Kaikkein erikoisin hahmo oli luonnonuskovainen raskasrakenteinen Kerkko, jolle Sourin mukaan on esikuva tosielämässä. Eräs Kirsin book clubilainen huomautti Anjasta, joka vielä vuonna 2015 halusi olla kotirouva. Aika erikoista, muttei mahdotonta. Huomautinkin, että mukana oli mosaiikkiretriittiin osallistuneet sisarukset, joiden ainoa erikoisuus oli viinitonkan salakuljetus saarelle. Yleisöstä joku totesi osuvasti, että kuka tahansa on erikoinen, kun hiukan pintaa raaputtaa – varsinkin haasteellisissa olosuhteissa.

Souri kertoi, että hän yritti tehdä Monasta hahmona mahdollisimman erilaisen kuin hän itse. Alunperin Monan oli tarkoitus olla akateemisesti koulutettu. Souri totesikin, että kaikki hahmot ovat oman persoonan kulmia.

Puhuimme myös Arian hahmosta, joka pikemminkin toimi viestintuojana Monalle kuin olisi ollut täysivaltainen hahmo. Hän tuntui myös olevan Monan persoonan varjo kaikkine värikkäine vaatteineen varsinkin, kun Mona oli torjunut seksuaalisuutensa.

Minä, kaikki leukani ja Katariina Souri.
Minä, kaikki leukani ja Katariina Souri.

Kirjan alussa kerrotaan Monan päästäneen keski-iän kynnyksellä irti paahtamisesta ja päättänyt tekevänsä loppuelämänsä puoliskollaan ihan jotain muuta. Souri kertookin keski-iän olevan loistavaa aikaa (Tuota odotellessa…T:Mari 29v.).

Toisessa osassa tarina jatkuu, vaikkei saaren tapahtumia paljoa kerratakaan. Mandalat ovat edelleen mukana jatkossakin, vaikkeivat ihan yhtä suuressa osassa kuin Valkoisessa varjossa. Ensimmäisen osan hahmoista mukana ovat Mona, Piia ja Roni. Souri paljastaa, että Monan voimat kasvavat kirjasarjan edetessä ja kolmannessa kirjassa hän pääsee käsiksi kollektiiviseen tajuntaan. Ensimmäisen kirjan osassa jää moni asia vielä auki, mutta niihin palataan mahdollisesti trilogian muissa osissa. (SPOILER ALERT) Ensimmäisessä osassa vihjaillaan myös Karin ja Ronin suhteesta ja jätetään Karin kuolema auki. Tähän kuulema palataan kolmannessa kirjassa.

Katariina Souri kertoi tilaisuuden olleen antoisa, kun sai kuulla lukijoiden kommentteja kirjasta. Kiitos Kirsin book clubille ja Tammelle tilaisuudesta. Itsekin pääsin syvemmälle kirjaan ja maltan tuskin odottaa, että saisin seuraavan osan käsiini.

Lukupiirissä sanottua:

”Suosittelen lukupiiriä.”

”Kirjojen lukeminen tekee ihmisen onnelliseksi.”

”Kirjojen lukeminen voi olla sosiaalista.”

”Kerkkoa ei tarvitse yhtään rapsuttaa. Hän rapsutti muita kovakouraisesti”

Valkoisen varjon ovat lukeneet myös Kirjasfäärin Taika ja Rakkaudesta kirjoihin Annnika.

Helsingin Kirjamessuarvonnan voittajat!

On aika ilmoittaa voittajat Helsingin kirjamessut-arvonasta. Vastauksia tuli huikeat 146! Suoritin arvonnan random-generaatorin avulla, joten mitään lippulappusia ei nyt nosteltu hatusta.

Ensimmäisenä random-generaattorin haaviin tarttui 20.kommentti.

MTT kertoo: ”Lukupiireihin haluaisin osallistua ja onhan siellä paljon mielenkiintoisia luentoja, esim Millaista on olla eläin? -luento.”

Seuraavaksi generoitui numero 4.

Sumin kommentti: ”Messuilla tykkään tutustua minulle uusiin kirjallisuuteen/kirjailijoihin. Edullisia löytöjä on myös kiva tehdä.”

Seuraava numero oli 145

Jouotar: ”Haluan nähdä spefikirjailijoita ja hyviä tarjouksia!”

Seuraava voittaja oli numero 24

Stella: ”Kiertelen katselemassa löytyykö kiinnostavaa luettavaa ja kuunneltavaa”

Viimeinen voittaja numero 31

Riitu: ”Antikvariaatteihin pitää ehtiä ainakin.”

Kiitoksia kaikille arvontaan osallistuneille. Voittajat kurkatkaa sähköpostiinne, jotta saan liput matkaan!

Tulkaa toki moikkaamaan, mikäli bongaatte minut. Päivystän ainakin kirjabloggaajien pisteellä lauantaina ja sunnuntaina 11-12 paikalla 6r121.

Helsingin kirjamessut tulevat + Arvonta!

kirja15_etusivu_705x400

Lähtölaskenta on alkanut! Nimittäin enää pari viikkoa Helsingin kirjamessuihin. Tässä postauksessa kerron hiukan tärppejä Helsingin kirjamessuille ja kerron, mistä minut ainakin löytää messujen aikana.

IMG_20150923_162447

Mikä on kivempaa kuin lukeminen? Totta kai kirjoista keskusteleminen! Torstaina 22.10. klo 16 osallistun lukupiiriin, jossa jutellaan Katariina Sourin Musta Mandala-trilogian ensimmäisestä osasta, Valkoisesta varjosta. Lukupiirin vetää kustantajan edustaja ja kirjailijakin on paikalla, joten häneltä voi  kysellä kirjan kirjoittamisesta. Kirjamessujen lukupiireihin voi tutustua ja ilmoittautua täällä.

Perjantaina vartin yli kymmenen Kullervo-lavalla puhutaan sateenkaarikansasta. Miksi kirjallisuus pyrkii usein esittämään HLBTQ-hahmot ongelmalähtöisesti. Miten muuten aihetta voisi käsitellä? Millaisia motiiveja kirjailijoilla on sijoittaa sateenkaarihenkilö tarinaansa? Keskustelemassa Maija Haavisto, Maria Carole, Salla Simukka ja Elias Koskimies.

Kahdeltatoista Mika Waltari-lavalla puhutaan eettisestä syömisestä.Ovatko hyönteiset ratkaisu maailman ruokakriisiin? Miten vegaaniruokavalio on eettistä? Miten ruokateollisuuden tarpeet ohjaavat ravintosuositusten laadintaa? Inna Somersalo, Salla Tuomivaara, Lena Huldén ja Safkatutkan tekijät keskustelevat ajankohtaisesta aiheesta. Haastattelijana Riku Rantala.

Totta kai, haluaisin mennä kuuntelemaan puoli kolmelta Eino Leino-lavalle Sandelsista. Johan August Sandels (1764-1831) oli ruotsalainen sotamarsalkka ja kreivi. Häntä pidetään etevimpänä Suomen sotaan osallistuneista Ruotsi-Suomen armeijan upseereista. Haastattelijana Tuomas Muraja.

Perjantaina seitsemän aikaan Louhi-lavalla Saija Aro ja Jukka Halme kertovat lisää Worldconista ja siitä, mitä se merkitsee, kun se tulee Helsinkiin vuonna 2017. Exciting!

Katja Kettu keskustelee elokuvan käsikirjoittamisesta ja kuvaamisesta Kätilö-elokuvan tiimiläisten kanssa Aleksis Kivi-lavalla klo 18.. Haastattelijana Kalle Kinnunen. Ehkä pääsen kysymään, miksi elokuva on erilainen kuin kirja…

Pitääkö kirjailijan olla yhteiskunnallinen vaikuttaja? Imagen kirjallisuuden kuninkaalliset Sofi Oksanen ja Riikka Pulkkinen keskustelevat lauantaina Mika Waltari-lavalla klo 17. Keskustelua vetää Imagen päätoimittaja Heikki Valkama.

Sami Tallberg ja Katariina Vuorio esiintyvät näytöskeittiössä sunnuntaina kahdeltatoista. Villiä vegeä-kirja kattaa modernin kasvisruoan ja suomalaisen designin samaan pöytään herkulliseksi kokonaisuudeksi. Villiyrttejä, vegeä ja designia-nautintoaineita kaikille aisteille!

Messulippuja

Launtaina ja sunnuntaina minua voi tulla moikkaamaan yhdentoista ja kahdentoista välillä Boknäsin-osastolle.

Tietysti lopuksi on polkaistava käyntiin arvonta. Arvontaan osallistutaan kommentoimalla tähän postaukseen alle, mitä haluaisi mieluiten nähdä Helsingin kirjamessuilla. Viisi onnellista voittavat liput kahdelle Helsingin kirjamessuille. Samalla lipullahan pääsee myös herkuttelemaan ruoka- ja viinimessuille. Osallistumisaikaa on 16.10.2015 saakka ja 17.10.2015 arvon voittajat. Muista kirjata vastaukseesi sähköpostiosoitteesi, jotta voin informoida voittajia!

Onnea kilpailuun!