Tuomas Marjamäki: Siitä tulikin farssi

nor

Luin keväällä Tuomas Marjamäeltä Speden ja Simo Salmisen elämänkerrat. Nyt häneltä on ilmestynyt historiallinen romaani, joka kertoo ensimmäisen suomalaisen näytelmäelokuvan teosta. Itse asiassa romaanissa tuskin mainitaankaan sanaa elokuva. Sana keksittiin vasta 1927. Siihen asti käytettiin termejä biografikuva, elävä kuva, kinematografinen kuva ja niin edelleen.

Marjamäki pohjaa tarinan tositapahtumiin, vaikkakin hiukan on pitänyt käyttää mielikuvitusta. Karl Emil Ståhlberg ihastuu Pariisissa häämatkallaan näkemiinsä eläviin kuviin ja tekee niistä itselleen busineksen Suomessa. Aluksi yleisölle näytetään dokumentaarista kuvaa, mutta pian Ståhlbergille esitetään ehdotus kinematografisesta näytelmästä.

Olen aiemmin lukenut juttua Hesarista ensimmäisestä suomalaisesta näytelmäelokuvasta, joten minulla oli jokseenkin tiedossa, millainen elokuva oli kyseessä. Marjamäki sen sijaan kertoo, kuinka kaikki kävi kommelluksista huolimatta. Kirja uppoaakin historiallisten romaanien ystäville.

 

 

Tuomas Marjamäki: Simo Salminen, Se se vaan on sillä lailla

simo_salminen_se_se_vaan_on_silla_lailla_web

Aivan kuten lupasinkin, seuraavaksi vuorossa on Simo Salmisen elämäkerta. Verrattuna Speden elämänkertaan, on Simon tarina kerrottu ohuemmassa kirjassa. Simo Salminen tuli tunnetuksi Speden ”sidekickkinä” esimerkiksi Uuno Turhapuro-elokuvissa. Sen sijaan kaikki eivät tiedäkään, että Salminen oli ammatiltaan leipuri, joka leipoi luomuksiaan vielä pitkään samaan aikaan, kun teki viihdekeikkaa.

Salmista ei haitannut, että Spede välillä saattoi omia hänen ideoitaan. Päinvastoin. Salminen vaikuttaa kirjan perusteella sovinnolliselta ja höveliltä tyypiltä. Siinä missä Spede alkoi vanhemmiten kammota julkisuutta ja huomiota, oli Salminen ystävällinen ihailijoilleen vielä vanhoillakin päivillä.

Spede-kirjassa ei kuulla itse Speden ääntä muuta kuin vanhojen lehtihaastattelujen kautta. Simo Salmista sen sijaan on ehditty haastatella kirjaprojektia varten ennen tämän kuolemaa 2015. Onkin hienoa, että Speden varjoon jäänyt Salminen on saanut oman kirjan, jossa hänen ahkeruutensa lapsuuden kengänkiillottajan pestistä myöhempään lasinvalantaan tuodaan esiin.

Ilmeisesti helppolukuisuus on nykyään valttia elämänkerroissa vai mistä olen saanut käsityksen, että aiemmin silmissä vilisi lähteitä ja viitteitä tekstin seassa.

Tuomas Marjamäki: Spede, nimittäin

spede_nimittain_web.jpg

Olen syvästi huolissani vuosituhannen jälkeen syntyneistä suomalaisista. Itse kasvoin nauraen Uuno-elokuville ja katsellen Speden Spelejä, nykylapset eivät pääse varmastikaan kärryille Speden huumorista.

Luettuani Tuomas Marjamäen perusteellisen Spede-elämänkerran opin paljon lisää Pertti Pasasesta. Sen lisäksi, että hän teki useita elokuvia, sketisiviihdeohjelmia ja kisaili televisiossa, oli hän myös aikaansaavaa keksijä ja ennätti pitää hetken ravintolatoimintaakin. Spedeen on yhdistetty naiskauneus ja sen osan hänen elämästään Marjamäki kirjoittaa repostelematta.

Vaikka Spede oli ruudun takana huuliveikko, ei pidemmän päälle julkisuus häntä kiinnostanut. Muun muassa spelejä katsoessa saattoi huomata, ettei Spede pitänyt häviämisestä. Hän oli ystävilleen hyvää pataa, mutta saattoi omia muiden ideoita tai suuttua vuosiksi. Esimerkiksi Uuno Turhapurojen  ja Vääpeli Körmyn ohjaajana tunnetuksi tulleen Ere Kokkosen kanssa Spede saattoi olla välillä vuosiakin riidoissa.

Kirjan ratkaisu lajitella luvut sekä kronologisesti että temaattisesti on mielenkiintoinen ratkaisu. Onneksi sivun yläreunaan on luvun nimen lisäksi painettu käsiteltävät vuodet, niin lukija ei tipu kartalta. Vaikka teksti on helppolukuista, on Speden tahti ollut aikanaan niin hengästyttävää, että lukiessa alkaa hengästyttää.

Marjamäeltä on ilmestynyt myös elämänkerta Speden sidekickkinä toimineesta Simo Salmisesta, jonka arvostelen piakkoin. Voisi luulla, ettei kahta ilman kolmatta eli odottelen Marjamäeltä kirjaa Vesa-Matti Loirista.