Julia Quinn: The Duke and I

Loppuvuodesta Netflixiin tuli vuoteen 1813 sijoittuva Bridgerton-sarja. Ahmimme sen puolisoni kanssa oitis. Sarja perustuu Julia Quinnin kirjasarjaan, jonka kuuntelin nyt englanninkielisenä äänikirjana. Mikäli englanti ei luonnistu, on kirja ilmestynyt suomeksi juuri Tammelta nimellä Salainen sopimus.

Kirjan keskiössä on suurperheen nuorin tytär Daphne Bridgerton. Hänellä on kolmas kausi seurapiireissä meneillään eikä hän ole vielä päässyt naimisiin. Kirjassa Daphnea ei kuvata kauniiksi, mitä hän toki sarjassa on.

Jokaisen luvun aloittaa ote Lady Whistledownin juorulehtisestä. Whistledown tuntuu olevan hyvin perillä kaikesta ja kaikista. Juorulehteä luetaan ja paheksutaan. Komean herttuan palattua kaupunkiin, Daphne keksii juonen. Mikäli herttua heilasteli hänen kanssaan, kiinnostus häneen voisi herätä muillakkin kosioilla ja herttua pääsisi innokkaista anoppikokelaista eroon. Sopimus purettaisiin, kunhan Daphne saisi sopivan kosijan. Mutta miksi herttua ei suinsurminkaan halua naimisiin?

Tällä kertaa joudun sanomaan, että sarja on parempi, vaikkakin siinä on otettu paljon vapauksia historian tulkinnassa. Bridgertonin puvustuksesta on tehnyt hyvän videon muun muassa Karolina Zebrovska. Toisaalta sarjan todellisuuteen voi suhtautua samoin kuin räjähdyksiin scifi-leffoissa.

Sarjassa on paljon tummaihoisia ja muita ei-valkoisia aattelisina ja jopa kuningattarena. Kirjassa sinisilmäiseksi kuvattu herttua on sarjassa musta. Tämä sopii hyvin sarjan tuottanee Shonda Rhimesin linjaan. Rhimes on tuottanut muun muassa Greyn anatomia- ja Scandal-sarjat, joissa on monimuotoinen näyttelijäkaarti. Sarjaa katsoessa minua aluksi häiritsi tämä räikeä epähistoriallisuus, mutta totuttuani nautin utopiasta.

Sarjaa on muokattu kirjaa paremmaksi. Henkilöitä ja tapahtumia on enemmän. Kirjassa juoni paljastetaan jo alussa Daphnen vanhimmalle veljelle, joka oli minusta hiukan tylsää. Kirjassa kaikki miehet tuntuvat olevan tarpeettoman agressiivisia. Se ei kuitenkaan ollut yhtä ärsyttävää kuin englanninkielisen lukijan eri hahmojen näytteleminen.

Erikoismaininta sarjan musiikille, jota olen kuunnellut paljon töitä tehdessä. Joitakin on ärsyttänyt nykymusiikin, esimerkiksi Billie Eilishin Bad guyn, soittaminen klassisina versioina sarjassa. Itse sain suurta iloa arvaillessani biisejä jaksoissa.

Kaiken kaikkiaan suosittelen nimenomaan sarjan ahmimista Netflixistä. Ihanaa vaaleanpunaista hömppää.