Suuri Potter-pohdinta

Yläasteella piti lukea Anna-Leena Härkösen Häräntappoase. Minä ja ystäväni innostuimme kirjasta ja ahmaisimme sen muita nopeammin. Äidinkielenopettajamme kaivoi kaapeistaan uuden kirjan: Harry Potter ja Viisasten kivi. Ensimmäiset neljä kirjaa luin suomeksi, mutta sen jälkeen en enää jaksanut odottaa käännöksia. 

Varoitus. Seuraavaksi tulee pitkä postaus, jossa koitan selvittää ajatuksiani Harry Potter-sarjasta.

Bibbidi bobbidi book-blogi polkaisi vuoden alussa käyntiin Harry Potter-lukumaratonin. Kaikki seitsemän kirjaa jaettiin pienempiin viikkoannoksiin. Viikottain Bibbidi bobbidi bookin Instagram-tilillä ilmestyi keskustelunavauksia, välillä  blogin Laura avasi tuntojaan kirjoista YouTubessa ja muutaman kerran blogin Laura ja Minna juttelivat kirjoista Instagram livessä. Lue lisää täältä.

Olen lukenut Potterit vain kertaalleen silloin, kun ne ilmestyivät, eikä minulla ole niitä hyllyssä. En ole koskaan kirjautunut Wizardin worldiin (ent. Pottermore), enkä siis tiedä, mihin tupaan kuuluisin tai millainen suojelius minulla olisi. 

Samaan aikaan, kun olen kuunnellut Pottereita englanniksi Stephen Fryn lukemana, olen katsonut elokuvia ystäväni kanssa, joka on myös niinikään kuunnellut Potterit vasta. Elokuvat ovat huonoja. Se selittää, miksi mielikuvissani kirjatkaan eivät olleet niin hyviä. Näiden mielikuvien saattelemana aloin kuuntelemaan Pottereita helmikuussa. Yllätyin. 

Jollet ole ollut tynnyrissä viimeistä kahtakymmentä vuotta, niin Harry Potterin tarina on sinulle varmastikin tuttu. Harry Potter asuu portaiden alla sukulaistensa luona ja saa yksitoista vuotta täytettyään kirjeen velhojen ja noitien koulusta Tylypahkasta. Hän saa tietää, ettei hänen vanhempana kuolleetkaan auto-onnettomuudessa vaan pahan velhon Voldemortin toimesta. Yrittäessään tappaa Harrya Voldemort kuoli ja Harrylle jäi salamanmuotoinen arpi otsaan. Kirjasarjassa seurataan Harryn ja hänen ystäviensä kasvua ja Voldemortin uutta valtaan nousua.

Kahdessa ensimmäisessä kirjassa, Viisasten kivessä ja Salaisuuksien kammiossa, tutustutaan vasta velhomaailmaan. Oma lempparini on Azkabanin vanki, jossa pimeyden voimilta suojautumisen opettajana toimii Remus Lupin, eikä meno ole käynyt vielä liian teiniksi tai synkäksi. Lappe lukee- Youtubekanavalla suositeltiin aloittamaan Azkabanin vangista, sillä siinä vielä ohjataan sisään maailmaan kirjan alussa. Aiempiin kirjoihin voi kyllä palata, mikäli innostus heräsi.

Bibbidi bobbidi bookin Laura on postauksissaan ja vlogeissaan huomioinut muun muassa Pottereiden aikuiset. Miten lasten annetaan pelata niinkin vaarallista peliä kuin huispaus? Miksei koulua suljettu, kun Salaisuuksien kammio oli aukaistu? Miksi Sirius ei pääse yli siitä, ettei Harry ole isänsä James? Miksei Kalkaros pääse yli Harryn Lily-äidistä ja kanavoi vihaansa Jamesia kohtaan kiusaamalla Harrya? Hyviä mietteitä muun muassa Molly Weasleystä ja Kalkaroksesta löytyy Bibbidi bobbidi bookin Lauran postauksessa täällä.

Minullekin on noussut monia kysymyksiä sarjaa lukiessa. Mikäli velholapset eivät ole ennen Tylypahkaan menoa jästisyntyisiä, käyvätkö he mitään koulua ensin? Miten he oppivat lukemaan ja laskemaan? Miksi juuri 11 on raja velhokouluun pääsemiselle? (Ilmeisesti siksi, että niihin aikoihin jästitkin menevät sisäoppilaitokseen) Onko velhoilla ammattikouluja Tylypahkan jälkeen vai oppivatko he ammatin oppisopimustylisesti?

Näin kahden Ihmeotukset-elokuvan jälkeen olikin mielenkiintoista, että viimeisessä kirjassa, Harry Potter ja Kuoleman varjelukset, kerrottiin niin paljon Grindewaldista. Mielestäni Grindewald vaikuttaa kiinnostavammalta pahikselta kuin Voldemort, joka on enemmän tunteidensa vietävänä. 

Pottereita on tutkittu paljon toteaa Bibbidi bobbidi bookin Minna (tässä). Tutkimuksissa on noussut esiin, että Pottereita lukemalla suvaitsevaisuus lisääntyy. Tämä on mielenkiintoista huomioiden Rowlingin viime vuosien ulostulot sukupuolivähemmistöjen kyseenalaistajana. Jotkut ovat menneet niin pitkälle, että haluavat hankkiutua eroon jo hankituista Potter-tuotteistaan. En tiedä onko boikotista tässä kohtaa hyötyä, sillä Rowling on jo rikastunut. Mieleeni tulee Michael Jackson, jonka musiikkia moni kuuntelee, vaikka itse laulaja syyllistyi lasten hyväksikäyttöön.

Toivon kovasti, että Pottereista tehtäisiin TV-sarja Game of Thronesin budjetilla. Leffoissa Kalkaros, Lupin ja Sirius ovat liian vanhoja ja ohjaajien vaihtuessa leffoihin on tullut epätasaisuutta. Uskoisin myös, että TV-sarja houkutelisi myös uusia nuoria Potter-kirjojen pariin. 

Onkin sääli, että puolisoni ei ole lukenut kirjoja vaan on nähnyt vain elokuvat, jotka ovat vain pintaraapaisu velhomaailmaan. Ehdottomasti aina lue kirja äläkä tyydy pelkkään elokuvaan. 

En edelleenkään suhtaudu intohimoisesti Pottereihin enkä usko, että kirjautuisin Pottermoreen. Läimin kuitenkin Goodreadsissä Pottereille neljää, viittä tähteä. Ensimmäisestä kirjasta huomaa, että se on ensimmäinen eikä Rowling ole varmaan tiennyt, näytetäänkö vihreää valoa jatkolle. Feeniksin kilta on ylipitkä ja se olisi kaivannut karsimista. Pidän kuitenkin paljon siitä, kuinka lukija voi kasvaa päähenkilöiden kanssa. Minua ei haitannut Harryn teiniraivoaminen ensimmäisellä lukukerralla, koska kirjoja lukiessani olin itsekin teini ja samaistuin angsteihin ja ihastumisiin. Pidän siitä, kuinka kaksi kirjaa ovat niin selkeästi lastenkirjoja sävyn tummuessa loppua kohti. Viimeisen kirjan epilogi on kuitenkin minusta turha ja myötähäpeää aiheuttava. 

Oletko sinä lukenut Pottereita? Entä jotain nuoruudenkirjaa uudelleen aikuisena?