Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet

Minun ei ollut tarkoitus ottaa arvostelukappaleita tänä keväänä. Kuitenkin, kun Paula Nivukoski huhuili twitterissä kirja-alan vaikuttajia ja bloggaajia, olin kärppänä paikalla. Nivukosken kirja vaikutti mielenkiintoiselta, joten pyysin arvostelukappaleen.

Eletään 1900-luvun alkua. Liisan isä vannottaa Liisaa kuolinvuoteellaan pitämään tilan suvussa. Lupaus kantaakin Liisaa vaikeinakin aikoina. Siinä missä Liisan sisko, Senni, lähtee kaupunkiin räätälin oppiin ja Liisan mies, Kalle, lopulta Amerikkaan leveämmän leivän perään, pysyy Liisa uskollisesti kotitilallaan.

Liisan kaipaus on tekstissä käsin kosketeltavaa. Vaikka vuodet eivät kohtele aina häntä hellästi, piirtyy tekstistä Liisan rakkaus kotiseutuaan kohtaan. Kotiseutu on rakas pienistä ympyröistään ja kovasta tilan työstään huolimatta.

Liisan osana on hyväksyä kohtalonsa. Omalla tavallaan sekin on onnellinen loppu, vaikka olinkin odottanut erilaista loppua. Teksti imaisee mukaansa.

Erityiskiitokset vielä kauniista kannesta, joka vangitsee tavallaan teoksen maailmaa, sitä kuinka rukin takana kehrätessä ajatus voi lentää kauas.

Kirjasta on blogannut myös muun muassa Kirsin kirjanurkka.

Karl Ove Knausgård ja vuodenajat

Nyt se on luettu. Knausgårdin vuodenaika-sarja siis. Olo on tyhjä, kuten aina hyvän teoksen jäljiltä. Yritin säästellä viimeisen osa, Kesän, loppua, mutta ahmaisinkin sen vahingossa.

Olen aiemmin kirjoittanut sarjan ensimmäisestä osasta, Syksystä, jossa Knasgård avaa maailman ihmeitä syntymättömälle tyttärelleen. Muut sarjan osat jatkavat samaa, mutta Talvi-kirjassa mukaan tulee päiväkirjaosiot. Toisin kuin luulisi, ei tytär ole syntymätön koko sarjan ajan vaan on jo parivuotias sarjan lopussa. Knausgård pohtiikin, että tytär lukee tekstit todennäköisesti aikaisintaan kuusitoistavuotiaana.

Olen yrittänyt lukea Knausgårdin pääteosta Taisteluni-sarjaa, mutta jostain syystä se ei lähde vetämään samalla tavalla kuin vuodenaika-sarja. Knausgård löytää kauniilla kielellään ihmeitä arkipäiväisistä asioista. Kumpa tätä olisi lisää.

Jenni Holma, Veera Järvenpää, Apila Pepita Miettinen, Kimmo Lusta & Kaisu Tervonen: Näkymätön sukupuoli – Ei-binäärisiä ihmisiä

Sain viimein käsiini vuonna 2017 ilmestyneen Näkymätön sukupuoli-teoksen. Kirjassa käsitellään muunsukupuolista eli sitä, kun ihminen ei koe olevansa nainen eikä mies vaan jotain muuta.

Kirja alkaa Tarja Halosen esipuheella. Sen jälkeen seuraa sanasto, josta tosiaan on hyötyä henkilökuvia lukiessa. Mutta ennen niitä on sarjakuvia, jotka valoittavat hyvin muunsukupuolisten arkea. Yhdessä niistä Kimmo Lust kertoo arjestaan muunsukupuolisena äitinä.

Kirja on avaa hyvin sukupuolen moninaisuutta, mutta jään miettimään, lukeeko kirjaa jo valmiiksi avarakatseiset ihmiset. Varmastikaan ne, jotka oppisivat siitä eniten, eivät tartu kirjaan. Sääli sinänsä.

Reader, why did I marry him-blogin Omppu Martin, ehdottaa, että Näkymätön sukupuoli tulisi lukea koulun terveystiedon tunnilla.  

Kirjanurkkaus-blogissa nostetaan esiin kirjan yhteiskunnallinen aspeksti. Translaki kuntoon!

Mitä luimme kerran-blogissa pohditaan cis-heteronaisen kohtaamaa sukupuoleen liittyvää kamppailua ja todetaan, ettei se ole niin paha kuin muunsukupuolisilla.

Väinö Linna: Tuntematon sotilas

nor

Valitsin klassikkohaasteeseen luettavaksi Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan. Olen lapsesta saakka katsonut Edvin Laineen elokuvan itsenäisyyspäivänä, katsonut Louhimiehen version kahdesti ja kerran Molmbergin. Siksipä oli jopa ihme, etten ollut lukenut Tuntematonta kirjana vielä ollenkaan.

Kirja seuraa konekiväärikomppanian taivallusta jatkosodassa. Joukkion miehet ovat eri puolilta Suomea ja se kuuluu heidän puheenparrestaan. Olin kuullut aiemmin sanottavan, että Tuntematon olisi sodan vastainen teos ja sen huomaakin paremmin lukiessaan kuin elokuvia katsoessa. Joukkojen väsymys, nälkä ja likaisuus tulevat iholle.

Usein klassikkoteosten lukeminen on ollut minulle suossa tarpomista. Tuntemattoman kieli oli murredialogistaan huolimatta sujuvaa. Miltei kuudensadan sivun paksuinen teos tuntui kuluvan nopsaan. Tämä valoi minuun uskoa, että uskallan tarttua lähiaikoina vieläkin paksumpaan Täällä Pohjantähden alla-trilogiaan.

Kehotankin jokaista, joka ei ole vielä lukenut tätä klassikkoa tarttumaan tähän. Viis kautta viis.

Haruki Murakami: Suuri lammasseikkailu

Nimettömäksi jäävä päähenkilö tempautuu seikkailuun, jossa hänet patistetaan etsimään erikoista lammasta, jolla on tähden kuva selässä. Hän matkustaa tyttöystävänsä kanssa pohjoiseen Hokkaidoon ja yhä syvemmälle maaseudulle. Sitten se tarina vasta oudoksi muuttuukin.

Kirja on julkaistu Japanissa 1982 ja suomennettu 1993. Ja sen kyllä huomaa. Kirja on Murakamin läpimurtoteos ja se on saanut Wikipedian mukaan Noma Literary palkinnon. Suomennoksessa oli joitain hassuuksia, kuten homoseksuelli. Wikipedia tiesi myös kertoa, että kirja kuuluu Rat-trilogiaan, jonka muita osia ei ole suomennettu.

Odotin tältä kirjalta paljon, koska olen aiemminkin pitänyt kaikista lukemistani Murakamin kirjoista. Mukana on jazzia, kuten kaikissa Murakamin kirjoissa, mutta jokin vielä puuttui. Luin kirjan kuitenkin syventyneenä loppuun saakka.

Michelle Obama: Becoming

Olen jo pitkään halunnut aloittaa uudelleen äänikirjojen kuuntelun. Tilaisuus tulikin, kun uudenvuodenpippaloissa frendi suositteli Audible-äänikirjapalvelua. Sieltä löysin Michelle Obaman marraskuussa julkaiseman omaelämänkerran Becoming hänen itsensä lukemana.

Obaman rauhallinen ääni vie kuulijan Chigagon eteläpuolelle sekä läpi päämäärätietoisen nuoren naisen elämän kohti maan äidin roolia. Tarina ei ole pelkästään omasta polusta kertomista vaan myös afroamerikkalaisten aseman Yhdysvalloissa esille tuomista. Myös ennakkoluulot omien keskuudessa. Joidenkin mielestä Obama puhui kuin valkoinen ja Barack Obama ei ole tarpeeksi musta.

Kirja jakaantuu kolmeen osaan. Becoming me-osassa käydään läpi Obaman lapsuutta ja nuoruutta. Becoming us-osassa Michelle Robinsson tapaa Barack Obaman ja kuulemme heidän yhteiselonsa alusta. Viimeisessä osassa, Becoming more, tutustumme presidenttikampanjan ja presidentin rouvana olon haasteisiin.

Pakko kehua Obaman rauhallista lukutapaa. Kuuntelin myös vähän aikaa sitten Tina Feyn Bossypantsin, jota lukiessa Feyllä oli tapana mutista hiljaisella äänellä punchlinet. Tähän verrattuna Obaman kirjaa oli todella miellyttävä kuunnella.

Minna Rytisalo: Rouva C

Lopettelin tämän kirjan jo viime vuoden puolella, mutta ennen kirjoittamista halusin haudutella lukemaani. Olen lukenut aiemmin Rytisalon Lempi-kirjan, josta pidin kovin ja olen myös lukenut Minna Canthin Työmiehen vaimon. Fanitin siis valmiiksi jo tämän kirjan kirjoittajaa ja päähenkilöä.

Kirjan teksti oli kaunista, kuten myös Rytisalon aiemmassakin teoksessa. Rouva C keskittyy Canthin suhteessa hänen mieheensä. Alussa hän opiskelee järvikaupungin opettajaseminaarissa, jonka lehtori ihastuu häneen. Kirja loppuukin hiukan lehtori Canthin kuoleman jälkeen, joten emme pääse seuraamaan rouva C:n kirjailijan uraa. Tämä on sekä kirjan vahvuus että heikkous. Kirja tuntuu typistävän rouva C:n vain äidiksi ja rouvaksi, vaikka hän oli paljon muutakin. Toisaalta on mielenkiintoista lukea uraauurtavan kirjailijanaisen yksityisestä puolesta.

Kirjassa on miltei neljäsataa sivua. Mielestäni kirja olisi voinut olla ohuempikin, sillä rouva C:n maatessa hermojaan lepuuttamassa kohtia oli liikaa. Tämä ei kuitenkaan ollut kirjana samanlaista suossa tarpomista kuin Tommi Kinnusen uusin, Pintti. Lyhyet luvut tekivät kirjasta sopivat kassikirjan, jota luki mielellään odotushuoneessa.

Yusuke Murata: One punch man

Katsoimme jokin aika sitten Netflixistä One punch man-animen ensimmäisen kauden. Pitihän se mangakin lukea. Ja suosittelen tosiaan sitä kaikille sarjakuvien ystäville.

Saitama on sankari, joka päihittää kenet tahansa yhdellä iskulla. Sankariksi hän on ruvennut huvin vuoksi ja treenasi, kunnes tukka lähti. Vastustajien helppo voittaminen on kuitenkin tylsää. Sarjan edetessä mukaan tulee muitakin sankareita, jotka tuovat oman mausteensa Saitaman elämään.

Manga etenee samalla tavalla kuin anime, joten ei ole mitenkään pakollista katsastaa molempia.

Stephen King: Julma leikki

1206_Image_(1133)_300x455_2254

Näin vähän aikaan sitten Nostalgia criticin videon, jossa hän listasi top 11 Stephen kingin romaaneihin perustuvaa elokuvaa. Julma leikki herätti mielenkiintoni, mutta kyseistä elokuvaa ei löytynyt kirjastosta. Niinpä lainasin sen kirjana.

Keski-ikäinen pariskunta ajaa mökilleen. Mies, Gerald Burlingame sitoo vaimonsa, Jessien, käsiraudoilla sänkyyn eroottisia leikkejä varten. Gerald saa kuitenkin sydänkohtauksen ja kuolee. Jessie on jumissa sängyssä ajatustensa ja pelkojensa kanssa.

Premissi on yksinkertainen, mutta siitä on saatu aikaaan hyytävä tarina. Aluksi kirja oli kassikirjanani, kunne sen jännitys kävi niin käsin kosketeltavaksi, että minun oli ahmittava se loppuun kerralla.

Tämä oli nyt toinen lukemani Kingin romaani ja se peittosi kirkkaasti aiemmin tänä vuonna lukemani Mustan torni-sarjan aloitusosan. King osaa pitää lukijan varpaillaan ja yllättää lukijan yhä uudelleen. Jäin tosin miettimään, olisiko loppu ollut tehokkaampi muutama kymmen sivua aiemmin.

Guy Delisle: Pjonjang, Merkintöjä Burmasta ja Merkintöjä Jerusalemista

merkintöjä-jerusalemistamerkintöjä-burmasta.jpgpjongjang.jpeg

Törmäsin kirjaston lukuvinkkilistalla Guy Delislen sarjakuviin. Lainasin kaikki kolme listalla ollut ja luin ne parissa illassa.

Kronologisesti ensimmäisessä kirjassa, Pjongjang, Delisle menee Pohjois-Koreaan tekemään animaatioyhteistyötä paikallisten kanssa. Merkintöjä Burmasta ja Merkintöjä Jerusalemista ovat sinällään sisarteoksia, että niissä molemmissa Delisle on perheensä kanssa ekpatrina. Delislen vaimo työskentelee Lääkärit ilman rajoja-avustusjärjestössä ja perhe reissaa mukana sinne missä komennus kulloinkin on.

Delisletekee teräviä huomioita paikallisista oloista oli sitten kyseessä Pjonjangin kulissit, Burman sotilasjuntan hallitsema maa tai monikulttuurinen Jerusalem. Itse asiassa juurikin Merkintöjä Jerusalemista voitti parhaan albumin palkinnon Angoulémen sarjakuvafestivaaleilla 2012.

Toinen dokumentaarista sarjakuvaa tekevä piirtäjä, Joe Sacco, ei miellytä silmääni yhtä lailla kuin Delisle.

Guy Delislen sarjakuvia ovat lukeneet myös Kirjanurkkaus, Mari A:n kirjablogi ja Aamuvirkku yksisarvinen