Michelle Obama: Becoming

Olen jo pitkään halunnut aloittaa uudelleen äänikirjojen kuuntelun. Tilaisuus tulikin, kun uudenvuodenpippaloissa frendi suositteli Audible-äänikirjapalvelua. Sieltä löysin Michelle Obaman marraskuussa julkaiseman omaelämänkerran Becoming hänen itsensä lukemana.

Obaman rauhallinen ääni vie kuulijan Chigagon eteläpuolelle sekä läpi päämäärätietoisen nuoren naisen elämän kohti maan äidin roolia. Tarina ei ole pelkästään omasta polusta kertomista vaan myös afroamerikkalaisten aseman Yhdysvalloissa esille tuomista. Myös ennakkoluulot omien keskuudessa. Joidenkin mielestä Obama puhui kuin valkoinen ja Barack Obama ei ole tarpeeksi musta.

Kirja jakaantuu kolmeen osaan. Becoming me-osassa käydään läpi Obaman lapsuutta ja nuoruutta. Becoming us-osassa Michelle Robinsson tapaa Barack Obaman ja kuulemme heidän yhteiselonsa alusta. Viimeisessä osassa, Becoming more, tutustumme presidenttikampanjan ja presidentin rouvana olon haasteisiin.

Pakko kehua Obaman rauhallista lukutapaa. Kuuntelin myös vähän aikaa sitten Tina Feyn Bossypantsin, jota lukiessa Feyllä oli tapana mutista hiljaisella äänellä punchlinet. Tähän verrattuna Obaman kirjaa oli todella miellyttävä kuunnella.

Mainokset

Karoliina Sallinen: Tee se itse vauva

tee-se-itse--vauva.jpg

Kokeilin Bookbeat-äänikirja ja e-kirjapalvelua kahden viikon ajan. Sinä aikana sain kuunneltua Tee se itse vauva-kirjan ja puolet Mörkövahdista. Jälkimmäisestä lisää, kunhan saan luettua sen loppuun.

Kirjassa Juha ja Usva ovat jo jonkin aikaa yrittäneet lasta, mutta kun raskaustestiin piirtyy kaksi viivaa, onkin se yhtäkkiä yllätys. Usva on boheemi hössöttäjä ja Juhan pedantti pilkunnysvääjä, joten kyseessä onkin mielenkiintoinen pariskunta.

Kirjassa vuorottelee kertojana Usva ja Juha. Luku on nimetty aina raskausviikon mukaan. Onkin mukavaa, ettei kirjassa ole pelkästään tulevan äidin näkökulmaa vaan nostetaan esiin tulevan isän huolet.

Äänikirja oli helposti kuunneltava. Hieno idea oli, että Usvan kertoessa oli naislukija ja Juhan osuutta luk mieslukija. BookBeatin äänikirja toimii mielestäni paremmin kuin Elisa kirjan, sillä turhia taukoja ei tule.

Kirjan on aikasemmin lukenut muun muassa Jokke ja Lukutoukan kirjablogin Krista.

Miika Nousiainen: Juurihoito

juurihoito-miika_nousiainen-37142814-frntl
Kuva: Cdon.com

Pekka Kirnuvaaralla on harvinainen sukunimi. Käytännössä kaikki, joilla on sama sukunimi ovat jotain sukua hänelle. Hän menee hammaslääkäriin, jonka nimi on Esko Kirnuvaara. Selviääkin, että Esko on Pekan veli. Esko on aluksi vastahakoinen Pekan temmatessa hänet sukuselvitysmatkalle, joka on maantieteellisestikin kattava.

Kirjan nimi viitaa niin hampaiden kuin suvunkin juurihoitoon. Kirjaa varten on jututettu hammaslääketieteen ammattilaista ja se kyllä näkyy. Suku- ja hammasteeman lisäksi kirjasta kumpuaa vähemmistöjen oikeuksien teema.

Kirjan kuunteli oikein mielellään. Se oli juuri sopivan pituinen hiukan alle yhdeksän tuntia. (vrt. He eivät tiedä mitä he tekevät on 25 tuntia Kuuntelin Juurihoidon äänikirjana Aku Laitisen lukemana. Enpä keksi oikein valittamista. Ainoa, mikä häiritsee Elisa Kirja-sovelluksessa, on välillä tapahtuvat niin pitkät paussit, joita luulee ohjelman kaatumiseksi jo.

Kirja sopii Helmet-haasteen kohtiin Kirjassa on monta kertojaa, sukutarina ja kirja, joka täyttää kahden haastekohdan kriteerit.

Juurihoito on ollut marraskuusta asti myös Kansallisteatterin lavalla. Lue lisää täältä.

Tuomas Vimma: Raksa

raksa

Tuomas Vimma oli minulle aiemmin tuttu edesmenneen City-lehden kirjoittajana. Olen varmaan bibliofiilinä ja kirjabloggaajana jotenkin pihalla, koska olin aidosti yllättynyt löytäessäni Vimman 2011 ilmestyneen romaanin Elisa Kirjasta. Kyseessä on Vimman neljäs kirja, joten mikään harjoittelukappale ei ole kyseessä.

Sami on kolmikymppinen rakennusalan ”opistoinkkari”, joka on kyllästynyt alan henkeen, jossa kusetetaan asiakasta. Hän ajautuu töihin Hyberborea-nimiseen firmaan. Siinä missä firmat, joissa hän aiemmin työskenteli olivat Ladoja, on tämä selkeä Porsche. Toimarina häärii Danika Stenhammar, joka ottaa Samin oikeaksi kädekseen.

Raksa väittää olevansa työläisromaani, vaikkakin päähenkilö on keskiportaan johtaja. Slangi vilisee kirjoissa ja viina virtaa. Itse en ratkoisi firman vitaaleja asioita konjakkipullon ääressä. Samissa on myös veijarin ainesta. Hän kun pakenee mahdollisia appivanhempia parvekkeen kautta, mutta puurtaa kuitenkin niska limassa firman etua ajatellen niin ettei karkaisi edes kauniin ”kissan”kanssa maailmalle purhjehtimaan.

Omalle kielelleni ei slangi olisi taipunut, mutta krijan lukija, Jukka Peltola, lausuu kiemuraiset kommervekit kuin aito stadilainen. Peltolan ääni pehmenee hänen lukiessaan naishahmojen repliikkejä.

Raksa on miesten stadilaista ”chick litiä”, joka sopii oikein hyvin kuunneltavaksi.

Raksan ovat lukeneet mm. Kirsi, Hanna ja Jenni S.

Kuva: Gummerus

Salla Simukka: Punainen kuin veri

Punainen kuin veri Salla Simukka
Punainen kuin veri
Salla Simukka

Katja Ketun jälkeen kaipasin jotain kevyempää kuunneltavaa, joten päädyin kuuntelemaan Salla Simukan viime vuonna julkaistua Lumikki-trilogian avausosaa Punainen kuin veri.

Lumikki Andersson on hiukan rikkinäinen lukiolaistyttö. Eräänä päivänä hän löytää lukion pimiöstä kuivumasta seteleitä ja sotkeentuu tahtomattaan rikosvyyhtiin, jota alkaa painostuksen alla selvittää.

Lumikin hahmo avautuu hiljalleen ja siinä on kerroksia kuin sipulissa tai Shrekissä (eh heh). Aluksi Lumikki vaikuttaa kovalta ja hän toteaa, ettei yksin asuessaan ole yksinäinen. Hän yrittää pysytellä poissa tapahtumien keskiöstä ja liikkua omassa rauhassa. Kuitenkin tarinan edetessä Lumikin taustasta valottuu puolia ja syitä, siihen, miksi hän on niin varuillaan.

Luku jätettiin miltei aina cliffhangeriin. Luetussa kirjassa se olisi kannustanut ahmimaan kirjaa nopeammin, mutta äänikirjassa tuntui lähinnä hassulta, kun samaan lukuun sekoittui useampia henkilöitä.

Lukija Anna Saksman luki varmalla otteella ja hyvin, mutta piti välillä turhan pitkiä taukoja, jolloin luulin, että laitteeni on simahtanut.

Kirjasta ovat aiemmin kirjoittaneet muun muassa Kirsi, Heli ja Elina. Lumikki-trilogian omat sivut.

Katja Kettu: Surujenkerääjä

kettu_surujenkeraaja_mp3

Kätilö-huumani jälkeen halusin lisää Kettua. Kuuntelin parin viikon työmatkojen ynnä muiden siirtymien aikana  Ketun vuonna 2005 ilmestyneen esikoisen, Surujenkerääjän, Kaija Pakarisen lukemana.

Surujenkerääjä kerää omia ja muidenkin suruja kannettavakseen. Muuttaessaan pohjoisesta Turkuun hän raahaa mukanaan matkalaukullisen kiviä, jotka kukin muistuttavat jostakin kerätystä surusta. Surujen lisäksi Surujen kerääjällä on painonaan sukunsa rasite ja nimen palauttaminen.

Surujenkerääjä ei ole iloinen tai kepeä kirja. Se haisee kuselta. Olisi tehnyt mieli vetää viiva seinään joka kerta, kun kirjassa mainitaan kusi jossain muodossa. Seinä olisi ollut kirjan lopussa täynnä. Päähenkilö ei todellakaan ole tyytyväinen elämäänsä ja on tuuliajolla, mutta lopussa oppii päästämään irti.

Tämä kirja ei sopinut kuunneltavaksi yhtä hyvin kuin esimerkiksi Riikka Pulkkisen Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän tai Anna Jansonin Haudan takaa.  Kirja liikkui monessa aikatasossa ja välillä kertojakin vaihtui varoittamatta. Kertojan muuttamisen olisin jättänyt välistä, koska en kokenut sen tuovan mitään kirjalle.

Kirjasta on kirjoitettu aiemmin muun muassa Kiiltomadossa, ja Habaneran havaintoja – blogissa.

Kuva: Elisa Kirja

Anna Jansson: Haudan Takaa

Eräänä kesänä luin paljonkin Gotlantiin sijoittuvia dekkareita. Niin paljon, että vähän aikaan sitten, kun kaverini lähti kyseisellä saarella käymään, pelkäsin, että hänet murhataan.

Uskaltauduin kuitenkin ottamaan pitkästä aikaa kuunteluun Gotlantiin sijoittuvan dekkarin. Latasin siis Anna Janssonin Haudan takaa-teoksen näytttelijä Pinja Flinkin lukemana. Ja miten hän lukikaan kirjan! Jokainen henkilöhahmo heräsi eloon ja artikulaatio oli helposti seurattavaa.

Vaikka kyseessä oli sarjan kolmas osa, ei se haitannut tarinan seuraamista ollenkaan. Tarinan keskiössä oli Mari Wern-poliisi, joka tutki aluksi murhaa, johon alkoi kietoutua nuoren tytön katoaminen ja yhä lisää murhia. Miten Visby by night-larpin pelaajat liittyivät rikosvyyhtiin?

Muun muassa Elisa kirjan arvioissa ja Keskisuomalaisen arvostelussa valiteltiin henkilöhahmojen määrää ja sitä, että larpin takia osa heistä esiintyi kahdella nimellä. Itseäni tämä ei haitannut, mutta toisaalta olen lukenut Game of Thronesia ja pysynyt sen hahmomäärän perässä.

Kirjakaapin kummituksen arvostelussa puhuttiin jo kirjan epäuskottavuudesta päähenkilön ollessa liian yleispätevä. Itseäni ei häirinnyt tämä, koska sijoitin kirjan ”viihde”-kategoriaan, jolloin kaiken ei tarvitse olla niin viimeisen päälle. En enää nykyään häiriinny räjähdyksistä avaruudessa Scifi-leffoissakaan.

Gotlantilainen miljöö tulee esiin larppauksen kautta, muttei yhtä vahvasti kuin esimerkiksi aiemmin lukemieni Mari Jungstedtin kirjoissa. Tämä kirja on kuitenkin must jokaiselle ruotsalaisten dekkarien ystävälle.

Silti en tiedä uskaltaisinko Gotlantiin reissulle..

Kuva: Adlibris.