Geir Gulliksen: Kertomus eräästä avioliitosta

Aikana ennen koronaa nappasin kirjastosta norjalaisen Geir Gulliksenin Kertomus eräästä avioliitosta-kirjan. Osa syy kirjan suomentamiseen on varmastikin se, että Gulliksen tunnetaan Klaus Ove Knausgårdin kustannustoimittajana. Knasun tavoin Gulliksenkin luottaa autofiktioon. Sen sijaan, että luin kirjaa pätkissä, kirja olisi selkeästi kaivannut yhdeltä istumalta lukemista.

Kirjan päähenkilö on mies avioeron kynnyksellä. Pariskunta on ollut naimisissä parikymmentä vuotta ja he kokevat olevansa onnellisia ja läheisiä. Paratiisiin kuitenkin hiipii ongelma. Vaimo alkaa tuntea vetoa naapurista löytyneeseen lenkkiseuraansa.

Mies kertoo avioliittonsa tarinaan ja avioeroon johtaneista tapahtumista vaimonsa näkökulmasta. Kyseessä on siis tavallaan epäluotettava kertoja, sillä hän olettaa paljon: mitä vaimo on tuntenut ja mitä on tapahtunut silloin, kun hän ei ole ollut läsnä.

Kirjan loppu oli mielestäni jotenkin groteski. No, lukekaa itse niin tiedätte.

Kirja sopii laadukkaan pohjoismaisen proosan ystävälle, kirjoittaa Kulttuuri kukoistaa-blogi.

”Väliin tuskastun Joniin ihan kokonaan ja kirjoittelen hänestä muistikirjaani vähemmän mairittelevia adjektiiveja,” kertoo Reader, why did I marry him?-blogi

”En voi ajattelematta, kuinka laimeaa on, että maailmanmaineeseen nousseen Knausgårdin ystävä ja editori kopioi menestyneen kirjailijaystävänsä konseptin ja leväyttää oman avioliittonsa kaiken kansan luettavaksi,” toteaa Nannan Kirjakimara-blogi.

Emmi-Liia Sjöblom: Paperilla toinen

Alunperin minun piti lukea Helmet-lukuhaasteen kohtaan ”Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti” Miki Liukkosen O. Sen paksuus, 858 sivua, kuitenkin lannisti minut. Kirjassa ei myöskään tunnu olevan juonta vaan siinä vyörytetään kaikki asia tyylillä, jossa ei tunnu olevan päätä eikä häntää.

Minusta on tullut Bibbidi bobbidi Book-Youtubekanavan seuraaja. Tammikuun luetuissa Laura mainitsi Paperilla toinen-uutuden, joka mässäili seksillä. Ennakko-oletukseni siis tästä kirjasta oli, ettei siinä olisi muuta kuin seksiä. Päätin kuunnella kirjan äänikirjana, jotta mahdollinen huonous olisi pian ohi. Harvinaista kyllä, kuuntelin sen myös hiukan nopeutettuna.

Kirjan punaisena lankana on minä-kertojan kasvu aikuiseksi naiseksi ja äidiksi. Kirja kuitenkin pursuaa seksiä. Voikin pohtia, että kuinka oleellista sillä mässäily on kasvutarinan kuvauksessa. Ilmeisesti kirjan on tarkoitus olla autofiktiota.

Seksiä ei esitetä koko aikaa kirjassa positiivisessa valossa vaan se sattuu, hiertää ja sillä käydään kauppaa. Välillä minä-kertoja saattaa ottaa puolisoltaan suihin, jottei hänen tarvitsisi tehdä kotitöitä. Samaan aikaan minulla on ollut kesken Riitta Suomisen Suhteellisen vapaata, jossa käsitellään haluttomuutta. Kontrasti näiden välillä oli mielenkiintoinen.

Mikäli olisin lukenut kirjan fyysisenä kappaleena olisin luonnehtinut sitä loistavaksi kassikirjaksi. Se on tarpeeksi ohut, luvut ovat lyhyitä ja teksti keveää.

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtiin 3. Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti, 7. Kirjassa rikotaan lakia, 35. Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa, 49. Vuonna 2020 julkaistu kirja ja 45. Esikoiskirja

Kirja on luettu myös muun muassa blogeissa Aina joku kesken, Kirjanmerkkinä lentolippu ja Avec Sofié.

Angie Thomas: Viha jonka kylvät

Tätä kirjaa lukiessa mieleeni muistui Koko Hubaran Ruskeat tytöt-kirjan lukukokemus. Elämäni valkoisena etuoikeutettuna naisena on kuin toisesta maailmasta verrattuna esimerkiksi mustien elämään.

Starr elää perheensä kanssa slummissa isänsä, äitinsä, velipuolensa ja veljensä kanssa. Vanhemmat ovat kuitenkin saaneet lapsensa paremman alueen Williamsonin kouluun , jossa Starr veljineen ovat kiintiömustia. Starr kokeekin, että hänellä on aivan erilainen rooli kotikulmilla ja koulussa.

Eräiden bileiden jälkeen poliisi pysäyttää Starrin ja Khalilin ja päätyy ampumaan Khalilin. Vaikka Starr on ihan rikki tapahtuneesta, joutuu hän moneen kertaan kertaamaan tapahtumaa niin syyttäjälle kuin mediallekin. Kirja on täynnä vihaa, surua, mutta myös rakkautta. Erityisen vaikutuksen minuun teki Starrin ja hänen läheistensä välittäminen ja rakkaus toisiaan kohtaan.

Tässäpä viiden tähden kirja. Todella vetävästi kirjoitettu kurkistus toiseen maailmaan. Aiemmin kaukaiseksi kokemani Black lives matter- liike saa silmissäni lihaa luiden ympärille ja olen askeleen lähempänä ymmärtämistä.

Kirja on luettu muun muassa Ruskeat tytöt-verkkomediassa, Kirja vieköön!– blogissa ja Lukufiiliksessä.

Sarah Crossan: Yksi & Juhani Aho: Yksin

Helmet-lukuhaasteessa on kohta 47.-48. Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet. Olin jo aiemmin laittanut TBR-pinooni Sarah Crossanin Yksi-säeromaanin, jota suositeltiin muun muassa Bibbidi bobbidi book-blogissa. Aloin sitten katsella kirjastosta Yksin-nimisiä kirjoja, mutta eipä niitä ollutkaan muita kuin Karo Hämäläisen ja Juhani Ahon teokset. Koska olin jo lukenut Hämäläisen (postaus täällä Kirjavinkkien puolella), päätin lukea Juhani Ahon kirjan.

Sarh Crossanin kirjasta ovat kirjoittaneet monet, muun muassa Kannesta kanteen, Yöpöydän kirjat ja Oksan hyllyltä, joten pidän kirjoitukseni lyhyenä. Kirja on säeromaani eli runomittaan kirjoitettu romaani. Olen lukenut aiemmin yhden säeromaanin, Merikin, joka ei sytyttänyt minua. Yksi ansaitsi minulta neljä ja puoli tähteä.

Kirjassa teini-ikäiset siamilaiset kaksoset Grace ja Tippi siirtyvät kotiopetuksesta normaaliin kouluun. Vaikka he eivät voi kuvitella elämäänsä ilman toista, suhtautuvat monet muut heihin kuin kummajaisiin. Tähän romaaniin säkeet tuntuvat tuovan lisäsyvyyttä. Vaikka kirja on yli neljäsataa sivua paksu, ei sen pidä pelästyttää, sillä säkeiden ilmavuus saa sivut lentämään.

Vuonna 1890 julkaistu Juhani Ahon Yksin vie aivan toisenlaisiin tunnelmiin. Blogistaniassa teosta ei ole lukenut läheskään niin moni kuin Crossanin teosta, mutta bloggaukset löytyvät ainakin Lurun luvut– ja Kohtisuora-blogeista. Ohien kirjan lukaisee yhdeltä istumalta, kunhan tottuu vanhaan kieleen.

Päähenkilö on ylemmän luokan mies, joka suunnittelee matkaa Pariisiin. Matka viivästyy rakastumisen takia, kun mies haluaa liehitellä Anna nimistä neitoa. Vaikka tuohon aikaan on naimisiinmenolla olleet tiukemmat kriteerit, puhuu minä-kertoja paljon rakkaudesta ja Anna saa loppujen lopuksi itse päättää tunteistaan. Jotenkin tuntui groteskilta, että minä-kertoja oli Annaa viisitoista vuotta vanhempi ja oli seurannut tämän kasvua lapsesta nuoreksi aikuiseksi. Olipa hän todistanut Annan teini-ikäistä kiukkukohtaustakin.

Yksi sopii myös muun muassa Helmet-lukuhaasteen kohtaan 27. Runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani ja Yksin 1. Kirja on vanhempi kuin sinä.

Sanna Isto: Sirpale

Tämänkin kirjan otin lukuun Bibbidi bobbidi bookin suosituksesta. Kirjassa Berliinissä asuva suomalaisen äidin ja saksalaisen isän Minja jää muutamaksi viikoksi vahtimaan perheen koiraa, kun muu perhe lähtee sukuloimaan Suomeen. Edessä olisi siis vapautta, jota jokainen teini-ikäinen kaipaa.

Minja löytää kuitenkin kahvikupin korvan, jonka avulla hän tempautuu menneisyyteen. Hän matkaa ajassa kotonaan, joka on ollut 1900-luvun alussa isompi ja aivan erilaisen perheen asuttama. Aluksi Minja käy vain yöaikaan, kunnes hän saa tietää salaisuudesta menneisyydessä, jonka hän haluaa selvittää.

Tämä kirja on juonivetoinen lukukirja. Ahmin sitä mielelläni. Lopussa oli eräs päälleliimattu ihmissuhdekuvio ja yksi Minjan ystävistä jäi etäisiksi. Annan kuitenkin reilusti tälle kirjalle neljä tähteä ja peukun.

J.K Rowling: Harry Potter ja Viisasten kivi

Bibbidi bobbidi bookin Lauralla ja Minnalla oli loistava idea: luetaan Harry Potterit yhdessä tämän vuoden aikana. Tässä postauksessa he käyvät läpi aikataulun. Viikottain luetaan muutama luku ja niistä sitten keskustellaan instassa.

Olin yläasteella, kun Häräntappoase piti lukea. Lukaisin sen nopeasti. Opettajan piti keksiä minulle jotain luettavaa ja hän kaivoi kaapista uutuuden, Harry Potter ja Viisasten kiven. Olen siis lukenut kirjat suunnilleen sitä tahtia kuin ne ovat ilmestyneet. En kuitenkaan koe olevani mikään Potterhead enkä ole koskaan päässyt mukaan ”mihin tupaan kuulut?”- hypetykseen.

Kaikkihan tietävät Potterin tarinan: hän kasvoi sukulaisperheensä luona portaiden alla otsassa salaman muotoinen arpi. Yhdennentoista syntymäpäivänsä paikkeilla hän sai Tylypahkasta kirjeen, jossa selvisi, että hän on velho ja hän pääsisi opiskelemaan taikuutta muiden velhojen ja noitien kanssa. Hänen opiskeluaan varjostaa kuitenkin velhomaailman pahiksen Voldemortin varjo.

Päätin kuunnella Potterit BookBeatista englanninkielisenä Stephen Fryn lukemana. Ja kuinka upea kokemus se olikaan! Tosin Fry luki eläytyen, joka ei varmastikaan kaikille kuuntelijoille sovi.

Ensimmäinen kirja on lämmittelyä, johdatus velhojen maailmaan. Kuunnellessani kirjaa mieleeni tuli muutama juttu. Ensimmäinen Potter-kirja ilmestyi 1997. Sen jälkeen teknologia on kehittynyt melkoisesti. Miten se vaikuttaa velhomaailmaan? Mitä lajitteluhattu tekee silloin, kun se ei lajittele? Se on selkeästi tietoinen esine, joten onko väärin pitää sitä haudattuna jonnekkin kaapin perällle? Miksi Harry ja muut matkaavat Tylypahkaan junalla, kun myöhemmissä kirjoissa esitellään nopeampiakin matkustustapoja?

Näihin tunnelmiin jään odottamaan ensi viikkoa ja Harry Potter ja Salaisuuksien kammio-kirjan aloittamista. Mikä on sinun suhteesi Pottereihin?

Rosa Liksom: Hytti nro 6

Sainpa luettua vuoden ensimmäisen hyllynlämmittjäni! Rosa Liksomin hytti nro 6 voitti Finlandian 2011 ja on lämmittänyt hyllyäni useamman vuoden. Luulin, että sen lukeminen sujuisi kuin itsestään, koska siinä on vain 185 sivua. Toisin kävin.

Suomalaistyttö muuttaa Moskovaan ja haluaa meille tuntemattomasta syystä matkustaa junalla Siperian halki. Hänen kanssaan samaan hyttiin sattuu karkea työläismies. Ja kuinka karkea onkaan! Mies on niin iljettävä, että tekee moneen kertaan mieleni jättää kirja kesken. Nimettömäksi jäävä mies ja tyttö pelaavat tammea, mies juo votkaa ja ahdistelee moneen kertaan tyttöä seksuaalisesti.

”Laiturilla sumupakkanen tarrasi miehen ja tytön hengitykseen niin, että heidän piti seistä hätäilemättä pitkään paikoillaan. Laiturilla haukkua luksutteli pari nälkäistä, ketteräjalkaista koiraa.”

Olisin antanut tälle muuten vain kaksi tähteä, mutta luonnon ja säätilojen kuvaus oli sen verran sykähdyttävää, että annoin vielä kolmannenkin tähden.

Tämä on jo toinen kerta, kun Finlandian voittanut kirja etoo minua. Pitäisikö siis lopettaa tyystin palkintokirjojen kahlaaminen niiden itsensä vuoksi?

”Liksomin kieli yhdistelee kiehtovasti yhteen kaunista ja rumaa: korkeakirjallista, lyyristä kuvausta ja ronskia puhetta,” kirjoittaa Amman lukuhetki.

”Venäläisen kirjallisuuden tuntemuksesta olisi tämän kirjan kanssa varmasti iloa,” pohtii Kirsin kirjanurkka.

Graeme Simsion: Vauvatesti

Tämän kirjan ilmestymisestä on jo viisi vuotta ja onhan siitä jo näköjään kolme ja puoli vuotta, kun bloggasin edeltäneestä osasta Vaimotestistä. Ensimmäisessä kirjassa sosiaalisesti kyvytön genetiikan professori Don Tillman etsi itselleen vaimoa ja toisessa osassa pariskunnalle on tulossa vauva.

Don ottaa isyyteen valmistautumisen tosissaan muun muassa tarkkailemalla muiden lapsia, pyörittelemällä exceliä ja lukemalla lähdekirjallisuutta. Silti kaikesta yrittämisestä huolimatta hänen vaimonsa etääntyy hänestä. Haluamattaan hän tulee myös kutoneeksi valheiden verkkoa ajatuksenaan suojella vaimoaan stressiltä.

Olin ajatellut Vaimotestin bloggauksessa, että Donilla olisi aspergerin syndrooma, mutta tässä kirjassa hän itse asiassa toteaakin, että hän ei ainakaan itse usko, että sellaista olisi. Tosielämässähän muiden diagnosointi ja varsinkin vajavaisuuksille naureskelu on epäkorrektia. Don on kuitenkin sinut ongelmiensa kanssa, vaikkakin joutuu välillä niiden takia ongelmiin.

Rakkaudesta kirjoihin arvioi Simsionin kirjojen olevan tasokasta chick-littiä.

”Graeme Simsionin Vauvatesti on edeltävän kirjan tavoin hulvaton, älykäs ja riemastuttava, ” kirjoittaa Annelin kirjoissa.

Todella vaiheessa -blogin Retan mielestä kirja on helppolukuista kuin leipää söisi, mutta levähtää loppua kohden.

Maja Lunde: Mehiläisten historia

Jossain vaiheessa kuulin turhankin paljon Maja Lundenin Mehiläisten historia-kirjasta, jonka pääideana on mehiläisten katoaminen. Pölyttäjien kadottua kasvien pölyttäminen on mietittävä uudelleen. Muistaakseni Doctor Who:ssa oli mainitti mehiläisten katoaminen jo kymmenisin vuotta sitten. Sekin oli yksi syy lisää kuunnella Mehiläisten historia äänikirja.

Vuonna 1857 William löytää intohimonkohteekseen mehiläisten kasvatuksen. 2007 mehiläistenkasvattaja George kohtaa mehiläisten vähittäisen tuhon. 2098 mehiläisten kadottua jo vuosia sitten, Tao toimii kasvien pölyttäjänä.

Mehiläisten lisäksi kolmen eri ajassa elävää päähenkilöä yhdistää suhde lapsiin. Kaikki he toivovat paljon pojiltaan, kuka työnsäjatkajaa, kuka pakoa parempaan.

Meinasin moneen kertaan jättää kirjan kesken. Loppujen lopuksi en enää kehdannut, kun olin jo niin pitkällä. Ratkaisin ongelman kuuntelemalla kirjaa hiukan nopreutettuna jolloin pääsin sen kuuntelusta nopeammin eroon. En tiedä olisinko saanut kirjasta enemmän irti fyysisenä kirjana.

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 11. Vaihtoehtohistoria.

”En oikein innostunut mistään kirjan henkilöstä, kaikki jäivät jotenkin ohkaisiksi,” kirjoittaa Kirjaluotsi.

”Mehiläisten historian hienous lepää mielestäni juuri siinä, että se saa jotain syttymään ihmisissä. Halun muuttaa asioita. Halun estää sen todellisuuden, jossa Tao elää, vain vuosikymmenten päässä nykypäivästä,” maalaa Lukufiilis.

”Mainittakoon, että norjalaiset kirjakauppiaat valitsivat Mehiläisten historian vuoden parhaaksi kaunokirjalliseksi teokseksi,” tiesi Kirsin Book Club kertoa.

Agustina Bazterrica: Rotukarja

Valitsin tämän kirjan saadakseni Argentiina ruksituksi karttaani kirjalliseen maailmavalloitukseen. Agustiva Bazterrican Rotukarja on voittanut Clarinin romaanikilpailun. Eikä suotta!

Kirjassa eletään dystopiassa, jossa jokin mystinen virus on tappanut kaikki eläimet ja myrkyttänyt niiden lihan. Ihminen ei ole kuitenkaan voinut elää lihaa syömättä, joten on alettu kasvattaa ihmisiä lihatuotantoon.

Päähenkilö Marcus Tejo on teurastaja, joka kuljettaa lukijan mukaansa teurastamoon ja koe-eläinlaboratorioon. Lihaksi kasvatetuilta eläimiltä on poistettu äänihuulut, jolloin niiden teurastus on hiljainen. Tejo itse on kasvissyöjä ja hänen on vaikea välillä ymmärtää lihaa ehdoitta himoitsevia.

Kirja nosti kaikessa kammottavuudessaan useita kysymyksiä. Mikä on ihmisen ja eläimen ero? Onko ihminen vain sivistynyt eläin? Mitä on ihmisyys?

”Se lakkasi olemasta pelkkää lihaa ja siitä tuli erikoisfileetä…”

Sivut kääntyivät kuin itsestään. Jos jokin minua häiritse, niin päähenkilöstä, Tejosta, olisi voinut käyttää enemmän nimeä. Vai oliko se tarkoituksellisuutta, jolloin hän oli hän ja ”teuraspää” se?

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteeseen kohtaan 7. Kirjassa rikotaan lakia.

”Bazterrican kuvaama maailma haastaa ajattelemaan omaa suhdettamme lihaan ja lihantuotannon eettisyyttä,” toteaa Yöpöydän kirjat.

”Järisyttävä lukukokemus,” summaa Älä ota sitä niin vakavasti.