Hyllynlämmittäjät 2020

Olen aiemminkin yrittänyt hyllynlämmittäjät-haastetta siinä karvaasti epäonnistuen. Nyt minulla on kuitenkin hyvä lukuvire ja puhkun uuden vuoden intoa.

Bibbidi bobbidi bookin Lauran innoittamana (video täällä) katsahdin siis hyllyyni. Ja kylläpä luettavaa löytyikin nopeasti.

Seuraavassa esittelen siis tämän vuoden hyllynlämmittäjä-TBR:ni.

Hyllynlämmittäjiä valitessa koitin miettiä, mitkä ovat olleet kauan jo kesken ja mitkä sopisivat jonkin muun haasteen kohtaan.

Jhumpa Lahirin Tulvaniitty on istunut hyllyssäni jo vuosia. Ostin sen joskus Turun kirjamessuilta ajatuksena, että Keltaisen kirjaston kirjat ovat aina hyviä. Tämä sopii myös Helmet lukuhaasteen kohtaan 43. Kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja.

Minulla on ollut jo useamman vuoden tarkoituksena lukea kaikki kaunokirjallisuuden Finlandian voittaneet kirjat. No, ei tule onnistumaan, koska vihasin Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä he tekevät-kirjaa niin paljon, että jätin sen kesken sekä äänikirjana että perinteisenä kirjana. Yritän silti lukea muut voittajat. Hyllyäni on lämmittänyt vuosia Rosa Liksomin Hytti nro 6, joka myös paksuutensa puolesta sopii luettavaksi.

Tänä vuonna en edes yritä osallistua tietokirjahaasteeseen. Siltikin mahdutin hyllynlämmitäjiin yhden tietokirjan eli Hulluuden historian.

Minulla on vuosien ajan ollut projektina kirjallinen mailmanvalloitus. Kerroin muutama vuosi sitten tästä eräälle ystävälleni, joka antoi minulle muutaman islantilaisen kirjan. Auður Ava Ólafsdóttirin Butterflies in November viekin minut ennenkokemattomaan Islantiin. Tämä sopiikin Helmet-lukuhaasteen kohtaan 10. Kirja sijoittuu maahan, jossa on vähemmän asukkaita kuin Suomessa.

Seuraavat neljä kirjaa valitsin mukaan ihan sen perusteella, että ne ovat minulla kesken. Luettuani kirjat saan pitkään kaipaamani kirjanmerkit muiden kirjojen väliin.

Luin kymmenisin vuotta sitten paljon Mari Jungstedtin Gotlantiin sijoittuvia dekkareita. Tummempi taivas on kirjoitettu yhdessä Ruben Eliassenin kanssa ja sijoittuu Gotlannin sijaan Kanarialle. Tämän nimenomaisen kirjan ostin muutama vuosi sitten Helsingin Kirjamessuilla ja se on jopa signeerattu. Ainakin saan ruksittua kirjallisesta maailmanmatkastani Espanjan!

Tiina Piilolan Taivaanmerkit-kirjan sain muutama vuosi sitten kustantamon tapahtumasta. Odotan vetävää hömppää.

Ymmärtääkseni Revoluationary road luetaan amerikkalaisiin klassikoihin. Siitä on tehty Leonardo DiCaprion ja Kate Winsletin tähdittämä elokuva. En ole sitä nähnyt, mutta ehkä kirjan luettua korjaan asian.

Sain Witi Ihimaeran Valasratsastajan joskus kauan sitten bookcrossingin kautta. En ole aiemmin lukenut Tyynenmeren saarille sijoittuvaa kirjaa.

Aioin muutama vuosi sitten harjoitella ruostunutta ruotsiani lukemalla ruotsinkielisiä kirjoja. Farlig midsommar onkin ollut pitkään kesken. Toivottavasti saan sen ennen juhannusta luettua.

Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia on odottanut hyllyssä lukuinspiraatiota. No, nyt onkin lisäsyitä lukea se, sillä ystäväni käski lukea Statovicin aiemmat kirjat ennne Finlandian voittanutta Bollaa.

Sinuhe egyptiläisen valitsin ensi kesän klassikohaastetta silmällä pitäen. Koska sain viime kesän klassikkohaasteseen luettua järkälemäisen Täällä Pohjantähden alla-trilogian, uskon mahdollisuuksiini Sinuhen selättämisessä. Jollei muuten onnistu, niin menen taas kotikotiin järveä tuijottamaan.

Olinkin jo viime päivinä kirjasomea selatessani päässyt miettimään, että pitäisikö minunkin tutustua Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita sarjaan. Olinkin yllättänyt löytäessäni sarjan ensimmäisen osan, Paimentyttö, hyllystäni. Pokkariversio onkin varmasti sopiva laukkukirja.

Tässä ovat siis tämän vuoden hyllynlämmittäjäni. Oletko sinä lukenut jonkin näistä?

4 kommenttia artikkeliin ”Hyllynlämmittäjät 2020

  1. riinanissinen 10.1.2020 / 19:41

    Hulluuden historia tuli viime vuonna luettua! Ihan asiallinen tietokirja, mutta tuntui, että monet kiinnostavat aiheet harpottiin kokonaiskuvan koherenttina pitämisen nimissä turhan laveasti läpi. Jälkikäteen toivon, että olisin lukenut tuon ennen kuin luin esim. Kellokosken prinsessan. Kirjasta saa nimittäin hyvää taustoitusta, jos mielenterveyden ja lääketieteen historia kiinnostaa muutenkin. Jatkolukemiseksi Kellokosken prinsessan lisäksi voisin nimetä Murtuneet mielet -tietoteoksen, joka herätti paljon keskustelua mediassakin jokunen vuosi sitten.

    • Seregi 13.1.2020 / 17:06

      Kiitos kirjasuosituksista! Kellokosken prinsessa ja Murtuneet mielet TBR-listoille check!

  2. LauraKatarooma 25.1.2020 / 21:55

    En oo mitään näistä lukenu. Oma lämmittäjäpinoni on kans melkonen. Koitan aatella, että hiljaa hyvä tulee tän ikuisuusprojektin kanssa. 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s