Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa

9789515239693.jpg

Tämä kirja on ollut häpeäpilkkuna lukupinossani. Sain tämän arvostelukappaleen jo tammikuussa, mutta sain kirjan luettua loppuun vasta marraskuun puolella. Sillä välin kirjasta on ilmestynyt arvosteluja niin painetussa mediassa kuin blogistaniassakin.

Tom Malmquist kirjoittaa omasta kokemuksestaan terapeuttisen kirjan. Hänen Karin- vaimonsa on viimeisillään raskaana ja joutuu sairaalaan. Koittelemusten jälkeen sairaalasta palaakin kotiin vain lapsi isänsä kanssa.

Vertasin aiemmin Tuomas Juntusen Tuntematon lapsi-kirjaa tähän teokseen. Juntusen kirjassa lapsi kuolee ja Juntunen käsittelee suruaan kirjoittamalla kirjan. Malmquist jää yksin lapsen kanssa ja kirjan loppuvaiheilla hän menettää vielä isänsäkin.

Menetys on niin kova, että tekstiä lukiessa hengästyy. Eikä vähiten sen takia, että kappaleet ovat yhtä pötköä monen aukeaman verran.

Miksikö minulla jäi kirja kesken niin pitkäksi aikaa? Luin sukkelaan kuvauksen Karinin sairaalaan joutumisesta hänen kuolemaansa. Toinen puoliso kirjasta on ennemminkin puolison kuoleman käsittelyä, johon kuuluu ihmeen vähän lapseen tutustumista ja ihmeen paljon arkipäiväistä keskustelua sukulaisten kanssa, byrokratiaa ja arkea. Pakko se on tunnustaa: samaan aikaan, kun kirjailija menetti puolisonsa, kirja menetti imunsa.

Siksipä juuri takakannen ylisanat hämäävät. Virtuoosimainen? Uskommattoman kaunis? Totta sekin, mutta editoida olisi mielestäni saanut reippaammin.

2 kommenttia artikkeliin ”Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa

  1. Henna 19.11.2017 / 12:57

    Olen lukenut tämän äskettäin, ja pakko myöntää että kun pohjalla on Juntusen Tuntematon lapsi niin tämä jäi pahasti kakkoseksi. En osaa eritellä miksi, ei tässäkään mitään vikaa ole. Ehkä se on liian levoton, jatkuvaa ravaamista ympäri sairaalaa, lyhyitä kohtaamisia eri lääkärien ja hoitajien ja vielä perheen ja ystävienkin kanssa.

    • Seregi 23.11.2017 / 16:48

      Jep samaa mieltä. Mielestäni tämä olisi tarvinnut saksimista ja toimittamista runsaalla kädellä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s