Tärppejä Turun kirjaston kevääseen

20160127_200104

Tänään on Lainan päivä, joka on valtakunnallinen kirjastojen juhla- ja toimintapäivä. Sen kunniaksi päätin koota Turun kirjaston kevään 2016 tapahtumatärppejä.

Helmikuussa viikolla 6 kirjastossa vietetään rakkausviikkoa, jolloin on luvassa muun muassa käytännön vinkkejä tutustumiseen, kirjastotreffejä, rakkausteemaisia musiikki- ja kirjavinkkauksia sekä Siirtolaisuusinstituutin tutkimusjohtaja Elli Heikkilän luento monikulttuurisisista avioliitoista ja perhe-elämän dynamiikasta.

Toukokuussa vietetään espanjalaisen kirjallisuuden ja elokuvan teemaviikkoa, josta ei ollut vielä enempää tietoa kevään esitteessä. Jäämme odottelemaan.

Filosofiakerho Totuus ja Tolkku ei isännöi maanantaisin klo 17-19 hyvinvointiaiheista keskustelukerhoa. Vaihtelevia aiheita alustavat vaihtuvat puhujat ja isännöi Tuomas Tiainen.

Etiikka, estetiikka, politiikka seminaarin päätöstilaisuus järjestetään 20.5 klo 17 Studiossa. Tilaisuuden alustaa Finlandia-voittaja Laura Linsdedt, jonka puheenvuoron jälkeen on mahdollisuus keskusteluun.

Lisäksi ohjelmaa senioreille, nuorille ja lapsille ja monia erilaisia lukupiirejä. Eniten minua kiinnostaa kerran kuussa maanantaisin kokoontuva runojen lukupiiri, sillä haluaisin opetella paremmin tuntemaan runoutta.

Siinä hiukan tärppejä. Mikä teitä kiinnostaa eniten?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s