Lukusuunnitelmia kevät 2016

12417840_10153372551773379_3423190284743134942_n.jpg

 

Mitä teen, kun en lue? No, suunnittelen uusia kirjallisia seikkailuja tietenkin! Muutkin kirjabloggaat (kuten mm. Lukuisan Laura ja  Kirjakaapin kummitus) ovat valoittaneet kevään lukusuunnitelmiaan, joten apinoin heitä ja kirjoitan omat suunnitelmani auki.

Olen tehnyt vuoden 2016 lukutavoitteeksi 70 kirjaa, joten ensimmäisen puolen vuoden aikana voisi pyrkiä lukemaan sen 35. Nyt on jo 3 luettuna ja goodreadin laskurin mukaan olen aikataulussa.

Lisäsin tuonne sivupalkkiin listan keskeneräisistä kirjoistani. Julkaisin FB:ssä noin viikko sitten uhkauksen, että luen keskeneräisten kirjojen pinon ennen kuin aloitan uusia. Kuinkas sitten kävikään? Mieheni kirjoili tänä aamuna, kun ei löytänyt keskeneräistä kirjaansa. Hän kun lukee yhtä kirjaa kerrallaan. Minä luen mielialan mukaan.

12522952_10153375984863379_3105105816885594184_n

Adlibriksellä ja booky:lla oli juuri talvealet, joissa minulla lähti mopo keulimaan. Adlibriksestä tilasin paljon ensimmäisiä osia manga-sarjoista, joita haluan alkaa lukemaan. Lisäksi tilasin muutamia kirjablogeissa kehuttuja kirjoja kuten Maria Tucchaninoffin Mareesin ja Stephen Fryn Virtahevon. Booky:stä löysin ruokavalioon liittyviä kirjoja kuten olutkeittokirjan ja oppaan sokerittomaan elämään. Löysinpä sieltä myös Helmet 2016-haasteeseen sopivia kirjoja ja lähdekirjallisuutta tutkimukseeni.

Olen myös kerännyt blogeja lukiessani listaa luettavista kirjoista kirjablogeja seuratessani. Tällä hetkellä listalla on mm. Kazuo Ishiguroa, Murakamia sekä tietenkin John Williamsin Stoner. Sain juuri lahjakortin suomalaiseen kirjakauppaan ja käyn suurta sisäistä kamppailua, ostanko Stonerin vai Laura Lindstedtin Oneironin.

Monet ovat myös listanneet uutuuskirjoja katalogeista, jotka vaikuttavat mielenkiintoiselta. Minä en lähde sille tielle, koska pelkään (taas) että ottaisin paineita lukemisesta tai että mopo lähtisi keulimaan kirjaostoksilla.

strandmon-lepotuoli-vihrea__0325446_PE517968_S4Olen haaveillut Ikea-reissulla, että saisin ihanan Strandmon-lepotuolin ja rahin, joita käyttäisin oman lukunurkkauksen luomiseen. Haluaisin vihreän tai keltaisen, mutta mies on harmaan kannalta, koska se väri on turvallisempi. Mitä mieltä te olette? Kokeilin istua tuolissa monessa eri asennossa ja tuntui hyvältä. Mikäli tämän setin saan hankittua, kuuluu lueskelu siinä ehdottomasti suunnitelmiini!

Lisäksi muusta kulttuuritoiminnasta voisi sanoa, että olen menossa äidin kanssa taas teatteriin helmikuussa. Voitte siis odottaa raporttia Neljäntienristeyksestä. Haaveilin myös Oopperan kummituksesta ja Pieni merenneito-baletista, mutta heräsin liian myöhään haaveeseeni ja molemmat ovat loppuunmyytyjä.

Elokuvista odotan Deadpoolia, jonka ensi-ilta on ystävänpäivänä.

 

 

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Lukusuunnitelmia kevät 2016

  1. Katariina 17.1.2016 / 12:14

    Vihreä, ehdottomasti. Sitä turvallista harmaata voi sitten tuoda tekstiileissä, ripauksella keltaista jos tahtoo. 🙂 Ihana nojatuoli, omiaan pikku kirjastoon ja hyvät on lukusuunnitelmatkin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s