Jari Järvelä: Särkyvää

20150811_163814

 

Sain Särkyvää-kirjan käsiini jo Kirjamessuilla Helsingissä. Olin Nörttitytöt-blogin puolesta tuolloin bloggajavieraana messuilla ja pääsin muun muassa tapaamaan kirjailijoita ja sain kassillisen luettavaa kotiini. Lue enemmän ensimmäisestä kerrastani Helsingin kirjamessuilla täältä. 

Viimein eteni lukujonossani Jari Järvelän Särkyvää-kirjan pariin. Kirjassa matkataan Teemun kanssa Pamplonaan, jossa hän on suunnitellut tekevänsä itsemurhan härkäjuoksun yhteydessä. Ajomatkalle Euroopan läpi hän kelpuuttaa vain tavaralaatikon, jossa lukee särkyvää. Mukaan matkaan Teemu poimii Agnesin, jolla on kärkkäät mielipiteet Teemun elämän lopettamispäätöksestä.

Sen lisäksi, että saamme seurata kolmanteen persoonaan kirjoitettuna Teemun ja Agnesin toilailuja, kirjan täyttää myös Teemun blogimerkinnät, joissa hän ruotii elämäänsä ja esittelee laatikkoonsa päätyneitä tavaroita.

Kirja on hykerryttävää luettavaa, vaikka Teemu onkin itsepäisenä hahmona aika ajoin rasittava. Varsinkin blogitekstien kommentit ovat tuttua kommenttiboksi laatua. Bibliofiili lukaisi tämän kirjan yhdessä illassa.

Kirjan ovat lukeneet myös muun muassa Elina, Katja ja  Mia.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s