Turun kirjabloggaajien tapaaminen

Pieni kirjapuoti on Turun viihtyisin kirjakauppa.
Pieni kirjapuoti on Turun viihtyisin kirjakauppa.

Osallistuin ensimmäistä kertaa tänään Turun kirjabloggaajien tapaaamiseen Pienessä kirjapuodissa. Pieni kirjapuoti on unelmieni kirjakauppa:  kirjoja, kahvia ja makoisia leivonnaisia.

Raakakakku on terveellistä, joten herkkulakko kestää sen.
Raakakakku on terveellistä, joten herkkulakko kestää sen.

Meitä oli paikalla seitsemän ja puheenaiheena tietenkin kirjat. Mukana oli Anna mun lukea enemmän-blogin Minna, Todella vaiheessa-blogin Anna,  Kirjallisia-blogin Taina ja Tomi, Orfeuksen kääntöpiiri-blogin Suvi, Erjan lukupäiväkirjan Erja sekä Ei vain mustaa valkoisella – blogin Tiina.

Keskustelimme myös siitä, mikä oli ollut vuonna 2014 luetuista kirjoista paras. Koska en ollut vielä pitänyt oikein lukupäiväkirjaa, valitsin parhaiten mieleenjääneen eli Johanna Sinisalon Auringon ytimen.

Mukaan tarttuneita kirjoja.
Mukaan tarttuneita kirjoja.

Enhän minä tyhjin käsin osannut kirjakaupasta lähteä. Koska juttelimme myös muistiinpanojen tekemisestä, tuli muistinkin olevani uuden muistikirjan tarpeessa. Löysinkin ihanan kirjasen muistiinpanojen tekemiseen.

Olen myös elämänkertojen ystävä. Ostin Ansa Ikosen elämänkerran, koska en ole aikoihin lukenut suomalaisten elämänkertoja. Ansa Ikonen oli myös toisen kissani nimi, kunnes eläinlääkäri kertoi sen olevan poika. Lue lisää kirjasta kustantajan sivuilta.

Yllätysalekirja
Yllätysalekirja

Kullanvärisestä paperista paljastui. Esko-Pekka Tiitisen Viiva. Lue Viivan arvostelu Kiiltomadosta.

Ostin myös kirjanmerkkejä.
Ostin myös kirjanmerkkejä.

Olen käyttänyt aina kirjamerkkeinä kaikkia erinäisiä kuitteja, papereita ja lippulappusia. Nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja ostaa kunnon kirjanmerkkejä. Toivottavasti muistan myös käyttää näitä.

Tykkää Pienestä kirjapuodista Facebookissa.

Mainokset

2 thoughts on “Turun kirjabloggaajien tapaaminen

  1. Reta Anna Maria 11.1.2015 / 12:21

    Parhaiten mieleen jäänyt kirja on todennäköisesti vuoden yksi parhaimmista kirjoista, kun se kerta on mieleen jäänyt. 🙂

  2. Stazzy 25.1.2015 / 19:24

    Oi, onpas ihana tuo Pieni kirjapuoti! Näyttää kovasti toiselta olohuoneeltani, Café livres’ilta, joka tosin on ensisijaisesti kahvila 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s